Torstaina ja perjantaina, helmikuun 19. ja 20. päivänä on hyvä syy lähteä iltalenkille tarkkailemaan taivasta, jos sää sattuu olemaan kirkas. Auringonlaskun suunnalla komistelee nimittäin hyvin ohut kuunsirppi lähistöllään kirkas Venus ja himmeämpi Mars. Kolmikko tarjoaa melko harvinaisen näkymän taivaalla.
Torstaina kuunsirppi erottuu juuri ja juuri, joten sen bongaaminen saattaa olla haastavaa mutta toki myös hauskaa. Perjantaina sirppi näkyy jo hiukan leveämpänä ja erottuu helpommin. Sirpin vierellä näkyy Kuun pimeäksi jäävää puolta, maatamoa, johon osuva vähäinen valo saa sen pinnan piirteetkin erottumaan.
Kuun, Marsin ja Venuksen tarjoamaa estetiikkaa riittää muutaman illan ajan, mikäli vain taivas on kirkas. Planeetoista Venus on helpompi erottaa kirkkaana. Mars näkyy himmeämpänä sen lähettyvillä.
Yötaivaan kirkkain kohde on edelleenkin Jupiter. Se näkyy illalla idän suunnalla Leijonan tähtikuvion alueella. Jupiter nousee korkealle yön edetessä ja siirtyy vähitellen etelämmäksi. Jupiterin neljää kuuta voi bongata kiikareilla.
Saturnus-planeettakin näkyy mutta vain aamutaivaalla kaakon suunnalla. Aamun edistyessä se siirtyy etelämmäksi mutta jää melko matalalle.
Jo iltayhdeksän jälkeen kaunis Orionin tähtikuvio näkyy jo melko korkealla eteläisellä taivaalla. Sen keskellä on kolmen tähden muodostama Orionin vyö. Kun katseen siirtää Orionin vyön muodostamaa suoraa pitkin vasemmalle alas, silmä osuu väistämättä tätä suoraa hiukan alempana olevaan kiintotähtitaivaan kirkkaimpaan edustajaan Siriukseen. Siriuksesta on käytetty myös nimeä Koirantähti. Tämä Ison Koiran tähtikuvion kirkkain tähti loistaa kirkkaana, hiukan sinertävänä ja tuikkivana taivaanrannan yläpuolella, nyt melko korkealla.
Lähes yhdeksän valovuoden päässä sijaitseva Sirius on itse asiassa kaksoistähti, jossa kirkasta A-päätähteä kiertää pieni B-tähti, joka on valkoinen kääpiö. Kääpiön halkaisija on vain 12000 kilometrin luokkaa. On arveltu, että Siriuksen päätähdellä on toinenkin kumppani.
Komeetta Lovejoykin näkyy yhä edelleen mutta paljain silmin sitä alkaa olla vaikea erottaa. Kevään edetessä Lovejoy himmenee mutta edelleen sen voi kyllä bongata kiikarilla, kaukoputkella tai valokuvaamalla.