Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.
Yleisön toivoma Hiljaiset laulut on katsottavissa Areenassa 13.9.2019 asti.
"Oonko mä jossain ikkunan takana yksin", pohtii Hanna (Helena Kallio) joka on todistanut tapon ja itsemurhan. Repliikki summaa kokemuksen, joka tuntuu yhdistävän kaikkia tarinan päähenkilöitä.
Pauli (Ville Keskilä), Aksu (Aimo Räsänen) ja Roope (Otto Kanerva) pyörivät Tampereen yössä. Roope on täyttänyt senssi-ilmoituksen, koska yökerhossa "on kaikki kimmat ihan samanlaisia" ja "kun niiden kanssa menee juttelemaan, "ne vetää kauheen numeron".
Roopen mielestä Paulilla on naisten kanssa helpompaa. Pauli kohtaakin yökerhoreissulla Hannan, joka tosin ei päädy yöseuraksi, mutta jää kuvioihin.
Naisia Paulilla tuntuu olevan joka sormelle. Tämä johtaa kiperään tilanteeseen, kun samassa asunnossa törmäävät kaksi eri hoitoa, Paulin vanhemmat ja Hanna.
"Mimmien kans on tullu tehtyy kaikkee mut ei silleen puhuttu. Mut siit ei tarvi vetää sellast johtopäätöst, et mä oisin jotenki ontto," Pauli muotoilee.
Hanna päätyy kuitenkin roikkumaan Paulin kämppään. Hän tutustuu Roopeen ja Aksuun, muita hieman vanhempaan, traumaattisen lapsuuden piinaamaan mieheen.
Nuoret kaverukset viettävät tiiviisti aikaa yhdessä mutta kärsivät siitä huolimatta vieraantuneisuudesta ja tarpeesta päästä yhteyteen toisen ihmisen kanssa.
Jotain on kuitenkin aina tiellä: Aksu yrittää puhua pahasta olostaan huonolla menestyksellä ja Hanna yrittää turhaan murtaa Paulin suojamuurin. Tarinan käänteet ovat traagisia, mutta ne ehkä kasvattavat kaverusten itseymmärrystä.
Ei oo oikeen mitään suuntaa, sisällä vaan notkuu. Tajuutsä. Ihme fiiliksiä.
Aksu yrittää purkaa tuntojaan Paulille
Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema: puhetta syövä musiikki, päällepuhuminen, arkiset äänet. Ei ihme, onhan ohjaaja Tuomas Sallinen toiselta uraltaan klassisen koulutuksen saanut sellisti.
Vaikka tarina on säröinen, pysyy se erinomaisesti koossa vaihtelevien kuvakulmien ja oivaltavan leikkauksen ansiosta. Kameran rennot liikkeet korostavat myös mielen liikkeitä. Nuoret näyttelijät tekevät työnsä tuoreesti: heistä Ville Keskilä ja Otto Kanerva tulivat sittemmin suuren yleisön tuntemiksi mm. Kotikadussa.
Elokuva kuvattiin elo–syyskuussa vuonna 1993 Tampereella.
