Keväällä 2016 Venäjän presidentti Vladimir Putin oli raivoissaan.
“He yrittävät horjuttaa meitä sisäisesti, saada meidät taipumaan”, Putin sanoi lähipiirilleen Putin’s People -tietokirjan mukaan.
Putinin oli saanut hermostumaan maailman siihen asti suurin tietovuoto eli Panaman paperit.
Kansainvälisen toimittajajärjestö ICIJ:n jäsenet olivat julkaisseet sadottain tulenarkoja juttuja siitä, kuinka rikkaat ja rikolliset, poliitikot ja heidän tukijansa olivat piilottaneet varojaan veroparatiiseihin.
Tietovuoto iski rajusti Vladimir Putinin lähipiiriin. Panaman papereissa oli esimerkiksi tietoja Putinin ystävän, sellisti Sergei Rolduginin miljardiomaisuudesta. Mistä sellisti oli saanut moiset rahasummat, kyseltiin. Kuinka paljon sellonsoitosta oikein maksetaan?
Todisteita Venäjän korruptoituneesta järjestelmästä kertyi valtavasti. Putin ja hänen hallintonsa väittivät, että Panaman paperit oli Yhdysvaltain ulkoministeriön ja keskustiedustelupalvelu CIA:n operaatio. Venäjän presidentin mielestä oli epäuskottavaa, että paljastusten takana voisi olla vain nimetön tietovuotaja John Doe ja joku toimittajajärjestö.
Panaman papereiden tietovuodosta tulee tänään kuluneeksi tasan viisi vuotta. Vuoto ei aiheuttanut vain raivoa Kremlissä, vaan se oli monella tavalla vedenjakaja. Veroparatiisien salaisuudet tulivat päivänvaloon. Lakeja muutettiin, poliitikkoja irtisanoutui ja ajattelutavat muuttuivat.
Vuodon vaikutukset tuntuvat yhä ja ne ovat jääneet osittain pysyväksi. Maaliskuussa 2021 eri puolilla maailmaa julkaistiin edelleen yli 300 Panaman papereiden tietoihin liittyvää uutisjuttua.
Vuodosta ja sen paljastuksista on tehty kymmenittäin kirjoja, dokumentteja, Meryl Streepin tähdittämä elokuva, lehtien pilapiirroksia ja akateemisia tutkimuksia. Panaman papereista on tullut maailmanlaajuinen käsite.
Vuotojen ja yhteistyön aikakausi
Panaman paperit on tarttuva nimi, mutta samalla se on osin harhaanjohtava. Vuoto koostuu asiakirjoista ja sähköposteista, joissa on tietoja veroparatiiseihin perustettujen yhtiöiden rahoista, omistajista ja heidän tekemisistään.
Merkittävä osa yhtiöistä oli kuitenkin perustettu muualle kuin Panamaan, kuten Brittiläisille Neitsytsaarille. Panama napattiin nimeen sen takia, että vuotoaineisto oli peräisin Panamassa toimineesta asianajotoimistosta Mossack Fonsecasta.
Vuoto oli historiallisen suuri. Vertailu toiseen maailmankuuluun vuotoon osoittaa sen hyvin.
Vuonna 1971 yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times alkoi julkaista niin sanottuja Pentagonin papereiden tietoja. Ne kertoivat Yhdysvaltain toimista Vietnamissa aina vuoden 1945 jälkeen ja olivat poliittista dynamiittia.
Pentagonin papereista tuli globaali uutisaihe ja ne vaikuttivat myös journalismiin. Yhdysvaltalaiset mediat osoittivat itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa valtiovallasta.
Vuoto oli omana aikanaan poikkeuksellisen laaja. Aineiston medioille luovuttanut Daniel Ellsberg kopioi asiakirjoja useiden kuukausien ajan. Urakka oli sen aikaisella tekniikalla mittava. Pentagonin papereissa oli yhteensä noin 7000 sivua asiakirjoja.
Panaman papereissa oli 11,5 miljoonaa dokumenttia, joissa oli tietoja 214 000 yhtiöstä.
Myös Panaman paperit muutti kansainvälistä journalismia. Se osoitti yhteistyön voiman ja tarpeellisuuden. Asiakirjoja oli tutkimassa yli sadan mediaorganisaation edustajia eri puolilta maailmaa. Uutiskilpailun sijaan kaikki tieto jaettiin ja kuka tahansa sai käyttää niitä jutuissaan.
Asiakirjat annettiin ensin saksalaisen Süddeutsche Zeitung -lehden toimittajille, jotka ottivat yhteyttä kansainväliseen toimittajajärjestöön ICIJ:hin. Edes maailman suurimmat mediaorganisaatiot eivät kykene tutkimaan yksin näin valtavaa aineistoa.
Tämän yhteistyön kautta myös Ylen MOT-toimitus päätyi tutkimaan vuodon asiakirjoja.
Samaa yhteistyön mallia on toteutettu Panaman papereiden jälkeen tulleissa tietovuodoissa, kuten veroparatiiseja koskevassa Paratiisin papereissa ja rahanpesua valottaneessa Troikan pesulassa.
Journalismi on muuttunut kansainvälisemmäksi, koska sen seuraamat aiheet olivat tehneet saman jo aiemmin. Panaman paperit kiihdytti tätä kehitystä.
Uusi aika, uudet normit?
Suomessa Panaman papereiden suurin uutinen liittyi pankkikonserni Nordeaan.
Nordean Luxemburgin-yksikkö oli auttanut satoja asiakkaitaan perustamaan veroparatiisiyhtiön. Pankki joutui hurjan myllytyksen keskelle etenkin Ruotsissa, jossa media, sijoittajat ja tavalliset kansalaiset kysyivät ärhäkästi selityksiä Nordean johdolta.
Nordeaa johti vuodon aikana suomalainen Casper von Koskull. Hän joutui myös selittelemään vuonna 2019 Nordeaan liittyviä rahanpesuepäilyjä.
Von Koskull jäi eläkkeelle Nordeasta viime vuonna. Von Koskull muisteli Panaman papereiden aikoja haastattelussa, jonka hän antoi maaliskuun 2021 loppupuolella Svenska Ylelle.
– Panama-tapaus ei herättänyt vain meitä. Se herätti koko yhteiskunnan. Tähän liittyy myös sääntöjen ja normien muuttuminen. Jos nyt katsomme taaksepäin, niin aiemmin hyväksytty ei ehkä sitä tänä päivänä olekaan, von Koskull sanoi haastattelussa.
Nordea sulki Luxemburgin konttorinsa pian Panama-paljastusten jälkeen. Von Koskull puolustautui osin sillä, että “normit olivat muuttuneet”. Aikaisemmin veroparatiisien käyttö oli hyväksytympää ja tietyissä piireissä sitä ei katsottu lainkaan pahalla.
Nordea oli vain yksi lukuisista pankeista, joiden roolia vuodon avulla päästiin tarkastelemaan poikkeuksellisella tavalla. Vuoto paljasti myös, miten oli syntynyt oma toimialansa, joka myi veroparatiisipalveluita: juristeja, kirjanpitäjiä, valmisyhtiöiden perustajia.
Tietovuoto avasi salaisuudet näyttävällä tavalla. Asianajotoimisto Mossack Fonseca oli erityisen mätä omena niiden yhtiöiden joukossa, jotka myyvät veroparatiisipalveluita. Mossack Fonsecan asiakkaiden tekemisistä on käynnistetty rikostutkintoja useissa maissa.
Kansainvälisen toimittajajärjestö ICIJ:n keräämien tietojeen mukaan eri maat ovat keränneet yli 1,1 miljardia euroa jälkiveroina tai muilla tavoin vuodon tietojen avulla. Suomen verottaja ei kerro tarkkoja tietoja määrätyistä jälkiveroista, vaan määrittelee summan olevan 1–2 miljoonaa euroa.
Panaman paperit osoitti, että pankit, arvostetut finanssitalot, juristit ja monet muut ovat taitavia kääntämään katseensa pois asioista, jotka eivät kestä välttämättä päivänvaloa.
Lainsäätäjät ovat reagoineet porsaanreikiin ja esimerkiksi EU-maissa on nykyisin kerättävä rekisteri yhtiöiden todellisista omistajista. Päätökset syntyvät kuitenkin hitaasti ja EU:ssa on omat veroparatiisinsa, jotka pyrkivät torppaamaan muutoksia.
Murha Maltalla
Daphne Caruana Galiziaa kutsuttiin “yhden naisen WikiLeaksiksi”. Caruana Galizia oli maltalainen toimittaja, joka penkoi pienen saarivaltion suuria synkkiä salaisuuksia ja korruptiota.
Myös hän alkoi penkoa Panaman papereita ja siinä esille nousseita yhtiöitä.
Caruana Galizia murhattiin lokakuussa 2017 autopommilla. Kesti vuosia, ennen kuin murhasta saatettiin ketään vastuuseen.
Helmikuussa 2021 seitsemän miestä asetettiin syytteeseen murhasta. Maltan viranomaisten mukaan palkkamurhan tilasi paikallinen liikemies, jonka toimia Caruana Galizia oli tutkinut.
Murha järkytti laajasti ympäri Eurooppaa. Kuinka näin voi tapahtua EU-maassa?
Se osoitti myös, että korruption tutkiminen on riskialtista edelleen jopa Euroopassa, puhumattakaan Venäjän tapaisista maista. Venäläisen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtalo on tuore esimerkki siitä, mitä korruption tutkimisesta ja vallanpitäjien vastustamisesta voi seurata.
Panaman papereiden merkittävimmät uutiset liittyivät juuri korruptioon. Vuotoaineistossa oli tietoja neljästätoista entisestä tai nykyisestä valtionjohtajasta ja 140 muusta poliitikosta.
Moni poliitikko joutui jättämään tehtävänsä vuodon jälkeen.
– Panaman paperit herättivät kaikki. Se on asia, jonka kaikki muistavat. Viisi vuotta myöhemmin Panaman papereiden paljastamat toimintatavat ovat edelleen ajankohtaisia. Ne eivät ole menneet pois muodista, sanoo Lakshi Kumar kansainvälisen toimittajajärjestö ICIJ:n haastattelussa.
Kumar on johtaja muun muassa korruptiota ja rahanpesua tutkivassa yhdysvaltalaisessa Global Financial Integrity -järjestössä.
Panaman papereissa selvitettiin epäilyttäviä omistuksia, salaisia pankkitilejä ja yhtiöiden kyseenalaista toimintaa. Yhtiöt toimivat veroparatiiseissa, mutta niiden asioista päätettiin muualla. Veroparatiisit ovat pieniä maita, joista moni toimii todellisuudessa isompien maiden kuten Britannian alaisuudessa.
Eikä vilunkipeli ole vain veroparatiisien yksinoikeus.
Esimerkiksi Britanniasta on tullut merkittävä epäilyttävän venäläisen rahan keskus, mutta sama riski kohdistuu Suomenkin tapaisiin maihin, kuten Ylen MOT-toimitus on jutuissaan osoittanut.
Rahanpeseminen on nykyisin erittäin ammattimaista toimintaa, jossa jatkuvasti arvioidaan, missä maissa ja millä keinoin se toimii parhaiten. Mikä maa on heikoin lenkki? Missä maassa yrityssalaisuus on tiukkaa? Kuinka halpaa yhtiön perustaminen on?
Tervetuloa “Rahamaahan”
Suomalaista julkista keskustelua veroparatiiseista ovat hallinneet verot - kierretäänkö niitä tai kikkaillaanko muuten verojen maksussa?
Tämä siitä huolimatta, että usein veroparatiisiin mennään muiden syiden kuin rahan takia. Brittiläinen tutkiva toimittaja ja kirjailija Oliver Bullough nimittää veroparatiisien verkostoa “Rahamaaksi”, “Money Landiksi”.
Bullough tutki veroparatiiseja, ja tajusi, ettei niissä ole pohjimmiltaan kyse veroista tai rahasta, vaan etuoikeuksista, joita rahalla voi hankkia.
“Kutsun tätä Rahamaaksi – maltalainen passi, englantilainen kunnianloukkausta koskeva lainsäädäntö, panamalainen pöytälaatikkoyhtiö, jerseylainen trusti, liechtensteinilainen säätiö, ne kaikki yhdessä muodostavat enemmän kuin osiensa summa. Rahamaan lait ovat niitä lakeja, jotka soveltuvat parhaiten käyttöösi”, Bullough kirjoittaa teoksessaan Moneyland.
Veroparatiisien avulla voidaan siis tehdä lainsäädäntöshoppailua eli päättää, minkä maan lakeja noudatat ja minkä maan et.
Pahimmillaan et noudata minkään maan lakia. Muutamat veroparatiisimaat kuten Karibialla sijaitseva St. Lucia ovat käytännössä myyneet diplomaattipasseja, eli eräänlaisia Vapaudu vankilasta -kortteja.
Jos Rahamaan asukkaat jotain vihaavat, niin avoimuutta ja tietovuotoja.
Lähteet: Oliver Bullough: Money Land. Why Thieves & Crooks Now Rule The World & How To Take It Back. Catherine Belton: How The KGB Took Back Russia and Then Took on the West.
