Historiantutkija Anu Lahtinen käy läpi yleisimpiä perhemyyttejä.
1. Perhe = isä, äiti ja lapset
Ajatus porvarillisesta ja keskiluokkaisesta ydinperheestä syntyi jo 1800-luvulla, mutta normi siitä tuli vasta 1950-luvulla. Kirkon, verottajan ja muun hallinnon näkökulmasta tällainen perhekäsitys onkin varsin kätevä. Siinä on elättäjä - useimmiten mies -, joka hoitaa asiat ulospäin, vaimo, joka hoitaa kotitalouden, ja lapset, joiden on ajateltu elättävän vanhemmat sitten kun he vanhenevat. Mutta tällainen ydinperhe on ollut vain ihana ideaali, jota kaikki kansalaisetkaan eivät ole kannattaneet. Samaan aikaan on ollut olemassa myös aivan toisenlaisia perheitä.
2. Ei ennen eletty sinkkuina vaan kaikki asuivat omien perheidensä kanssa yhteisessä kodissa
Käsitys nykyajan sinkkutalouksien tai yksineläjien uutuudesta johtuu siitä, että ennen yksineläminen oli taloudellisesti hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta. Siksi naimattomat tai leskeksi jääneet asuivat usein syntymäkotinsa perheenjäsenten tai sukulaistensa luona. Palvelijat, oppipojat ja kisällit puolestaan saattoivat asua siellä missä he tekivät töitä.
Eli aina on ollut niitä, jotka eivät ole eläneet avioliitossa, mutta ennen sinkut löivät hynttyyt yhteen ja muuttivat saman katon alle, koska silloin eläminen oli helpompaa.
Siellä on sitten voinut olla vaikka minkälaisia suhteita.
3. Naimisiin mennään vain kerran elämässä
Keski-ajalla ja uuden ajan alussa jo pelkästään ihmisten eliniän odote vaikutti siihen, että perheet olivat varsin monimuotoisia. Puoliso saattoi kuolla jo nuorena, ja leski mennä uusiin naimisiin tai ainakin asua yhdessä muiden kanssa. Se taas tarkoitti, että saman katon alla oli isäpuolia, äitipuolia ja sisarpuolia eli aika monimutkaisia uusioperheitä.
4. Sateenkaariperhe on nykyajan keksintö
Kyllä sateenkaariperheitä varmaan on ollut ennenkin, vaikka niistä ei olekaan jäänyt kirjallisia todisteita. Miten olisikaan. Verottajaa kiinnosti lähinnä se, että kansalaiset maksoivat veronsa, ja yhteisölle riitti, että yhteiset asiat hoidettiin. Ei silloin oltu välttämättä kiinnostuneita siitä, että kuka nukkuu kenenkin kanssa missäkin sängyssä.
Erilaiset järjestelyt ovat olleet nimenomaan käytännöllisiä: riitti kun asiat hoituivat niin ettei kyläläisten niitä tarvinnut hoitaa, ja siksi ihmisillä oli elämässään aika paljon liikkumatilaa.
5. Kyllä kaikilla perheenjäsenillä pitää olla yhteinen sukunimi
Avioparin ja perheen yhteisen sukunimen oletetaan olevan vuosisatainen perinne, mutta sen valtakausi kesti Suomessa vain reilut viisikymmentä vuotta 1930-luvulta 1980-luvulle.
Vanhojen aikojen aateliset rouvat tai porvarisrouvat eivät naimisiin mennessään ottaneet miehensä sukunimeä, vaan he pitivät sen oman isänsä antaman sukunimen.
Sukunimilaki astui Suomessa voimaan vuonna 1920, ja sen jälkeen jokaisella suomalaisella on ylimalkaan pitänyt olla sukunimi. Vasta vuonna 1929 säädetty avioliittolaki velvoitti naisen ottamaan miehensä sukunimen joko yksinään tai yhdistelmänimenä oman nimensä perässä.
1980-luvulla alkoi sitten kauhea valitus ja huuto, että tällainen arvokas traditio tuhotaan, vaikka meillä on oikeastaan ollut vain reilun puolen vuosisadan kestänyt aika, jolloin aviovaimo otti miehensä sukunimen käyttöönsä.
.
6. Ennen ihmisillä oli enemmän aikaa perheelleen
Työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on ikivanha ilmiö. Vanhemmat ovat aina rakastaneet lapsiaan ja halunneet olla heidän kanssaan, mutta aina siihen ei valitettavasti ole ollut aikaa. Maatalon hoitaminen oli tosi raskasta työtä, johon meni kaikki liikenevä aika aamusta iltaan. Vanhemmat myös saattoivat joutua lähtemään pitkien matkojen päähän metsätöihin, ja lapset joutuivat olemaan yksin.
Vanhoissa muistitietokeruissa haastateltavat ovat kertoneet, että sekä äidit että isät saattoivat olla poissaolevia, kiireisiä ja väsyneitä. Kun nyt puhutaan siitä, kuinka perheen olisi hyvä elää lapsentahtisesti 24 tuntia vuorokaudessa, niin ei sitä kyllä ennen ole tapahtunut.
7. Isät ovat aina olleet avioerossa heikoilla
Vaikka isän oikeudet nykykeskustelussa usein nähdään “perinteiseen tapaan” heikkoina, isillä oli vielä 1900-luvun alussa hyvin vahva lain takaama oikeus päättää lastensa kohtalosta. Avioerossa mies sai ottaa lapset mukaansa, ja äidillä oli siihen hyvin vähän sanottavaa. Naisen juridinen asema äitinä oli paljon heikompi kuin nykyään.
Anu Lahtisen haastattelun lisäksi lähteenä käytetty: Ilmakunnas, Johanna (toim.), Lahtinen, Anu (toim.): Perheen jäljillä: Perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa, 1400–2020.
Katso tästä tv-juttu aiheesta:
