Ruotsalainen VAKUUTUSYHTIÖ SKANDIA aikoo jättää 264 miljoonan kruunun vahingonkorvaushakemuksen kahdelle entiselle johtajalleen. Uutistoimisto TT:n mukaan korvauksia haetaan Ulf Spångilta ja Lars-Erik Peterssonilta. Lisäksi yhtiö haluaa purkaa useita kaksikon kanssa tehtyjä sopimuksia.
TURKIN televiranomaiset hakevat turkkilaiselta mobiilioperaattori Turkcellilta 65 miljoonan dollarin maksuja. Summasta 45 miljoonaa on sakkoja. Maksut ovat suorittamatta jääneitä tilityksiä taajuuksien käytöstä. TeliaSonera omistaa Turkcellista 37,1 prosenttia.
PUOLA ostaa Israelilta 300 miljoonalla eurolla panssarintorjuntaohjuksia. Ohjukset valmistetaan lisenssillä Puolassa. Kaupan tarkoituksena on modernisoida Puolan armeijan kalustoa Nato-maiden kanssa yhteensopivaksi.
EUROOPAN INVESTOINTIPANKKI lainaa 25 miljoonaa euroa Pietarin jätevesienpuhdistushankkeeseen. Uusi puhdistamo kohentaa yli 720 000 pietarilaisen jätevesihuoltoa ja Itämeren tilaa. Laina on EIP:n ensimmäinen Venäjälle.
TELIASONERAN ja Tele2:n omistama Svenska UMTS-nät ostaa 3G-matkapuhelinverkon toimiluvan Orange Sverigeltä. Lupa maksoi tiettävästi noin 5,5 miljoonaa euroa.
SUOMALAISKONSORTIO osti norjalaista vesivoimaa yli 180 miljoonalla eurolla. Turun Energiasta, Vantaan Energiasta ja Oulun seudun sähköstä koostuva konsertio osti Eastern Norge Svartisen -yhtiön koko osakekannan. Kaupan myötä konsortio saa oikeuden 26 %:n osuuteen Svartisenin vesilaitoksen tuotannosta.
BENSIINILITRAN keskihinta oli joulukuun puolivälissä 1,04 euroa. Hinta kallistui edelliskuun vastaavasta ajankohdasta kolme senttiä. Hinta-arvio perustuu Öljy- ja kaasualan keskusliiton otannoista laatimaan laskelmaan.
JAPANI lupaa usean muun maan tavoin huomattavaa helpotusta Irakin ulkomaanvelkoihin. Pääministeri Junichiro Koizumi esitti lupauksen neuvoteltuaan USA:n erityislähettilään James Bakerin kanssa Tokiossa. Irakilla on velkaa Japanille noin 4,1 mrd. dollaria eli enemmän kuin yhdellekään muulle ns. Pariisin klubin velkojamaalle
YHDYSVALLOISSA kestokulutushyödykkeiden tilaukset kääntyivät lokakuun vahvan nousun jälkeen marraskuussa selvään laskuun. Kauppaministeriön tilaston mukaan tilaukset vähenivät 3,1 prosenttia lokakuusta. Suunta oli vastoin odotuksia. Laskussa olivat etenkin elektroniikkatuotteiden tilaukset.