Suullisesti välitettyihin ja muistitietoon perustuviin menneisyyden tulkintoihin suhtaudutaan yleisesti joko varauksellisesti tai ihannoivasti.
Historian tulkinta on päättymätön prosessi
Anne Heimon mielestä historiantutkimus on laaja kokonaisuus. Muistitieto, historiallinen perinne, omaelämäkerralliset lähteet, kaunokirjallisuus, historiantutkimus ja lukuisat muut historiakulttuurin tuotteet ovat sen osia. Mennyttä tulkitsevat kaikki eikä prosessi pääty koskaan, sillä historioita tuottavat kysymykset ovat sidoksissa niiden esittämisajankohtaan. Uudet tiedon tarpeet vaativat uusia historioita.
Menneisyyden esittämisessä ei ole kuitenkaan koskaan kysymys pelkästään siitä, mitä missäkin tilanteessa muistetaan tai kerrotaan ja miksi, vaan siitä kuka muistaa tai kertoo ja miten tämä historian esittämiseen oikeuttava status hankitaan tai saavutetaan.
Punaisten teloitukset suuria Sammatissa
Heimon tutkimuskohteena on Sammatin vuotta 1918 koskeva kerronta. Elias Lönnrotin kotipaikkakuntana tunnetussa Sammatissa sisällissodan jälkiseurauksista muodostui naapurikuntia rajummat: väkilukuun suhteutettuna punaisten teloitettujen määrä oli yksi Suomen korkeimmista ja silloisen Uudenmaan korkein.
Vaikka surmattujen määrä jäi kauas taakse monien muiden paikkakuntien surmaluvuista, se järkytti paikkakuntalaisia syvästi. Varsinkin, kun paikkakunnan omat punaiset olivat käyttäytyneet varsin 'siivosti', mistä kertoo osaltaan se, että valkoisia kuoli sodan aikana vain yksi. Jopa valkoisiin samastuvien sammattilaisten oli vaikea hyväksyä sodan voittajien julkisuudessa tarjoama tulkinta teloituksista punaisten ansaitsemana rangaistuksena.
