Laukaalainen Roope Korhonen on tyytyväinen. Päättyneeltä kaudelta hänellä on saavutettuna Suomen mestaruus rallin SM3-nelivetoluokasta. Vaikka luokassa ei suurta määrää kilpailijoita ollut, oli taistelu Lauri Joonan kanssa kovaa kauden loppuun asti.
On Korhosella aihetta tyytyväisyyteen muutoinkin. Muutamien rallikuskien taustalla työskentelevä Markku Rautio otti yhteyttä Mikkelin SM-rallin jälkeen. Rautio oli kiinnittänyt huomiota Korhosen vauhtiin, joten hän halusi myös vaikuttaa laukaalaisen tulevaisuuteen kuljettajana. Nyt Rautio on Korhosen manageri.
Mummolan pelloilla ja lammen jäällä
Korhonen ajoi nuorena kartingia. Tuntumaa moottoriurheiluun otettiin myös Laukaan Lievestuoreella sijaitsevan mummolan pelloilla ja järven jäällä. Ensimmäisen rallinsa hän ajoi vuonna 2015, alaikäisenä. Kartanlukija ajoi siirtymät.
Vuodesta 2020 lähtien hän on ajanut pääasiassa SM-ralleja.
– Kyllä tästä pitää tykätä, että jaksaa tallissa viettää paljon aikaa. Ja muista asioista on joutunut karsimaan, että rahat riittävät ralliin, Korhonen kertoo.
Korhonen on kiitollinen tukijoista, joista osa on ollut mukana ralliuran alusta lähtien. Kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta, aina on pitänyt olla pyytämässä enemmän ja enemmän. Ja siihen on kulunut aikaa. Nyt näistä asioista ottaa vastuuta myös uusi manageri.
– Kokonaiskuvassa ajamisen osuus on lopulta aika pieni. Kaikkeen muuhun siinä ympärillä kuluu aikaa huomattavasti enemmän, Korhonen toteaa.
Roope Korhosen kartanlukijana toimii Anssi Viinikka. SM-sarjan lisäksi tänä vuonna heille tuli kokemusta myös kansainvälisistä kilpailuista. Meksikossa Rally of Nationsissa parivaljakko ajoi N-rymän Mitsubishillä. Lisäksi he olivat mukana Viron MM-rallissa WRC3-luokassa.
– Siellä jouduttiin keskeyttämään heti perjantaina ohjaustehostimen hajottua. Lauantaina palattiin kisaan ja lopulta saatiin ajettua kymmenen pohja-aikaa WRC3-luokkaan, Korhonen sanoo.
Vauhti kansainvälisellä tasolla siis riittää.
Kalle Rovanperän kartturina San Marinossa
Lokakuussa San Marinossa ajettiin Rallylegend -kilpailu. Mukana oli myös rallin maailmanmestaruuden varmistanut Kalle Rovanperä Toyota Celicalla. Kartanlukijana hänellä toimi Roope Korhonen, ensimmäistä kertaa elämässään. Aloite tuli Rovanperältä.
– Kyllä minä sitä vähän kyseenalaistin. Kysyin onko hän tosissaan, vaikka tiesi, että en ole koskaan kartanlukijana ollut. Kalle oli saanut sellaisen päähänpiston, joten sitten alettiin treenaamaan, Korhonen naurahtaa.
Lopulta kaikki meni hyvin.
– Porukkaa oli pätkillä ihan hirveästi. Pimeällä kun ajettiin, niin katsojat ampuivat ilotulitusraketteja. Oli kyllä hienoa käydä Kallen kanssa siellä vähän ”liippailemassa”.
Edessä erinomainen näytönpaikka
Ensi kaudella Roope Korhonen ajaa täyden SM-sarjan, eli seitsemän osakilpailua WRC2-luokan VW Pololla. Edessä on siis hyppy suurempaan luokkaan, eikä kokemusta autosta vielä ole.
– Paljon tulee uutta. Voimaa on enemmän ja joka autossa on ne omat niksit. Joulukuussa pääsemme onneksi ajamaan testiä.
SM-sarjan lisäksi ajettavaksi tulee viisi MM-rallia WRC3-luokan autolla. Ensi vuoden kisakalenteria ei ole vielä julkaistu, joten täyttä varmuutta ei vielä ole siitä, mihin ralleihin Korhonen osallistuu. Ajatuksia niistä kuitenkin on.
– Suomi, Ruotsi ja Viro ainakin. Jyväskylän MM-rallissa en ole koskaan vielä ajanut. Kaksi muuta ratkaistaan sitten, kun kalenteri julkaistaan, Korhonen kertoo.
Vaikka näytönpaikka on toistaiseksi uran suurin, ei Korhonen suostu ottamaan paineita.
– Kyllä näyttöjä pitää tulla, se on selvä. Ja totta kai isossa osassa on se, että saa kokemusta kansainvälisistä kilpailuista.
Tällä hetkellä suomalainen ralli ylipäänsä näyttää paremmalta kuin aikoihin. Kalle Rovanperän mestaruus on jo varmistunut ja ensi kaudella suomalaiskilpailijoita nähdään useassa luokassa.
– Tulevaisuus näyttää hyvältä. Kyllä Kalle on antanut varmaan kaikille buustia tähän touhuun, Korhonen päättää.
Voit keskustella aiheesta 12.11. klo 23.00 saakka.