Suomessa puhutuista kolmesta saamen kielestä koltansaame on pienin ja uhanalaisin, monen mielestä myös vaikein. Haastetta koltansaamen opiskelijoille tarjoavat kielen monimutkainen kirjoitustapa, lukuisat taivutusmuodot sekä suomenkieliseen suuhun vieraat konsonantit.
Koltansaameen ei helposti törmää, eikä edes koltansaamea osaaville tule usein eteen tilanteita, joissa kieltä kuulisi ja voisi käyttää. Ja kun tilaisuuksia koltansaamen käyttämiseen on harvoin, puhekieli ei pääse harjaantumaan ja kynnys kielen puhumiseen kasvaa.
Inarissa asuva Tiina Sanila-Aikio oppi koltansaamea lapsena Sevettijärvellä. Sanila-Aikiolla on pitkä työkokemus koltansaamen opettamisesta aikuisille. Hän ymmärtää koltansaamen puhumiseen liittyvät pelot ja tunnustaa pelänneensä puhumista joskus itsekin.
– Sehän on kaikista pahinta, jos joku haluaisi kovasti puhua ja osata kieltä, mutta saakin suunsa avattuaan negatiivista palautetta. Siitä saattaa jäädä ylitsepääsemätön trauma.
Koltansaamea ovat aiemmin puhuneet pelkästään äidinkieliset puhujat. Kun kieltä on perinteisesti puhuttu sujuvasti, kieliyhteisöön on jäänyt kummittelemaan vaatimus täydellisestä kielitaidosta. Uhanalaisen kielen säilyminen vaatii kuitenkin kieliyhteisöltä toleranssia niin eritasoisia oman yhteisön puhujia kuin yhteisön ulkopuolelta tulevia puhujiakin kohtaan.
Sanila-Aikion mielestä koltansaamea tulee saada puhua myös virheellisesti, kuten muitakin kieliä.
– Miksi pitäisi asettaa sellainen taso, että täytyisi puhua todella sujuvasti ja selkeästi, osata kaikki sanat ja taivutusmuodot sekä lisäksi vielä kielikuvat, sanonnat, perinteiset termit ja niin edelleen? Eihän sellaista ihmistä ole.
Koltansaamen oppiminen vaikeinta kolttasaamelaisille
Turkulainen Viljami Lumikko aloitti koltansaamen opinnot Saamelaisalueen koulutuskeskuksen virtuaalikoulussa muutama vuosi sitten.
– Koltansaame kiinnosti minua jo lapsena. Muistan, kun kuulin koltansaamea televisiossa esimerkiksi Unna Junná- ja Yle Ođđasat -ohjelmissa ja ajattelin, että tämäpä on hauska kieli, naurahtaa Lumikko.
Monet koltansaamea tänä päivänä puhuvista aikuisista kolttasaamelaisista ovat ottaneet suvun kielen omakseen tuskallisen opiskelun jälkeen. He eivät ole oppineet koltansaamea lapsuudessaan, vaan mahdollisuus kielen oppimiseen on tullut vasta myöhemmin.
Tiina Sanila-Aikio tunnistaa menetetyn suvun kielen oppimiseen liittyvät haasteet.
– Olen kyllä huomannut, että kolttasaamelaisilla liittyy menetettyyn äidinkieleen monelaisia tunteita. Monesti ne hidastavat oppimista. Sellaisten ihmisten, joilla ei ole koltansaameen yhteyttä tai sukupolvelta toiselle siirtynyttä taakkaa, on usein helpompaa oppia kieli.
Koltansaamen kirjoitustapaa alettiin luoda 1970-luvun alussa. Siitä tuli yksi Inarin kunnan virallisista kielistä vuonna 1992, ja sen jälkeen kieleen on luotu paljon uutta sanastoa.
Monet vanhemmat polven kolttasaamelaisista eivät osaa lukea äidinkieltään. Nykyään opetettava koltansaame ja sen virkakieli saattavat iäkkäämmän koltansaamen puhujan mielestä olla eri kieltä kuin se, mihin hän on kasvanut.
Sanila-Aikio painottaa, että kielen täytyy seurata aikaansa.
– Pärjäämmekö sillä kielellä, jota olemme käyttäneet esimerkiksi 50 vuotta sitten? Jos haluamme koltansaamen säilyvän, meidän täytyy pystyä puhumaan kielellä nykyaikaisista asioista.
Koltansaamea saa puhua myös huonosti
Suurin osa kolttasaamelaisista ottaa positiivisesti vastaan yhteisön ulkopuolelta tulevat kielenoppijat ja elvytystyössä mukana olevat kielityöntekijät, mutta joidenkin mielestä koltansaame kuuluu vain kolttasaamelaisille. Tiina Sanila-Aikio ei hyväksy ajatusta.
– Mitkä ovat syyt sen takana, että joku haluaisi kieltää toisia puhumasta koltansaamea? Onko taustalla trauma vai johtuuko se kateudesta, jos ei itse osaa kieltä tai ei ole päässyt opiskelemaan sitä?
Viljami Lumikko on kuitenkin saanut kolttasaamelaiselta yhteisöltä pelkästään positiivista palautetta.
– Ihmiset ovat iloisia, kun opiskelen heidän kieltään, ja haluavat auttaa minua. Kun minulla on kysyttävää, he vastaavat minulle. Se on ollut hyvä kokemus.
Lumikko ja Sanila-Aikio haluavatkin rohkaista kaiken tasoisia koltansaamen osaajia puhumaan kieltä aina, kun siihen on mahdollisuus. Sanila-Aikio muistuttaa, mitä Suomessa puhutun toiseksi pienimmän saamen kielen, inarinsaamen kieliaktivisti Matti Morottaja on sanonut: ”On parempi puhua huonoa kieltä kuin olla puhumatta ollenkaan.”
– Kieli säilyy vain puhumalla, toteaa myös Lumikko lopuksi.
