Syyskuun 23. päivä on merkitty Riia Rädyn ja Jouni Karhusen kalenteriin isolla tussilla.
Kaksi vuotta yhdessä ollut pari purjehtii tuolloin avioliiton satamaan. Lupaukset yhteisestä loppuelämästä lausutaan Joensuussa, Utran puukirkossa.
Häiden jälkeen Riia ja Jouni ovat perhe Karhunen.
– Mietimme muitakin nimivaihtoehtoja, mutta halusimme kunnioittaa perinteitä. Minusta miehen nimen ottamisessa on jotakin romanttista – ja onhan Karhunen kaunis nimi, Räty kertoo.
Valtakunnallisesti Karhuset ovat nimivalinnassaan vähemmistöä. Nykyään useimmat avioparit päätyvät muuhun kuin sulhasen sukunimeen.
Historiallinen käänne tapahtui viime vuonna.
– Ensi kertaa miehen sukunimen suosio oli mies-naispareilla alle 50 prosenttia, erityisasiantuntija Noora Riskilä Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
Oman nimen säilyttäminen yleistynyt
Suomalaiset avioparit ovat saaneet valita sukunimensä melko vapaasti vuodesta 1986.
Tuolloin voimaan astunut sukunimilaki mahdollisti paitsi puolisoiden omien sukunimien, myös niiden yhdistelmien käyttämisen. Aiemmin laki velvoitti naista ottamaan miehen sukunimen.
Riskilän mukaan pakon poistuminen on näkynyt tilastoissa hiljalleen.
– Kaikkein eniten on yleistynyt, että kumpikin puoliso pitää oman nimensä. Miehen sukunimen valintaa ovat vähentäneet kaikkein eniten juuri tällaiset tapaukset, Riskilä sanoo.
Vuonna 2022 oman sukunimensä säilytti noin 41 prosenttia naimisiin menneistä mies-naispareista. Tämän valinnan osuus on 2000-luvulla tuplaantunut.
Samaan aikaan miehen sukunimeen päätyminen on laskenut noin 47 prosenttiin.
Loput valinnat ovat yhdistelmänimiä, yhdessä keksittyjä uusia sukunimiä tai vaikkapa sukujen historiasta poimittuja vanhoja sukunimiä.
Vuonna 2019 voimaan astunut nykyinen etu- ja sukunimilaki pitää perusoletuksena, että puolisot säilyttävät omat sukunimensä, jolleivät toisin halua.
– Naisen sukunimeen päätyy tänäkin päivänä ani harva, vain alle kaksi prosenttia aviopareista, Riskilä kertoo.
Sukunimeä ei tarvitse selitellä
Riia Räty ei usko, että hänen täytyy selitellä sukunimensä vaihtumista kenellekään. Hänen lähipiirissään miehen sukunimi on ollut avioparien yleisin valinta.
– En koe, että joudun tässä luopumaan mistään. Saan päinvastoin lisää, kun minusta tulee osa Jounin sukua, Räty toteaa.
Noora Riskilä pitää perinteen murtumisen pohjimmaisena syynä yleistä tasa-arvokehitystä. Vapaassa maassa niin miehillä kuin naisillakin on mahdollisuus tehdä sukunimestään juuri sellainen ratkaisu, mikä tuntuu hyvältä.
– Lisäksi perhemuodot ovat moninaistuneet niin, että käytännön väliä ei ole enää silläkään, onko kaikilla perheenjäsenillä sama sukunimi, hän lisää.
Aiheesta voi keskustella 20.4. kello 23:een saakka.
