Ruokavirasto ei laajoista tutkimuksista huolimatta ole toistaiseksi löytänyt syytä elokuussa Mikkelissä tapahtuneeseen koululaisten ruokamyrkytysepidemiaan.
Ruokavirasto on tutkinut kouluruokanäytteitä ja etsinyt tavanomaisia ruokamyrkytysbakteereita sekä ruokamyrkytyksiä aiheuttavia bakteeri- ja homemyrkkyjä. Tutkimuksissa niitä ei ole tähän mennessä löytynyt.
Osa oppilaista kertoi havainneensa, että tortillaletut maistuivat saippualta.
Maun testaamiseen ei ole konetta
Suurin epäily kohdistuu edelleen tortillalettuihin.
Myös tutkimuksissa tortillaletuissa on toistaiseksi havaittu vain aistinvaraisia muutoksia sekä vaihtelua happamuuden eli pH-luvun osalta. Mikkelin terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkosen mukaan happamuuserojen syytä selvitetään parhaillaan.
Saippumaista makuhavaintoa ei ole voitu todentaa, sillä näytteitä ei terveydellisistä eikä tutkimuseettisistä syistä saa maistattaa ihmisillä.
– Makujen testaamiseen ei ole olemassa laitetta, minkä vuoksi olemme aistien varassa. Tortillalevyistä on laboratoriossa havaittu kuitenkin myös hajua osassa näytteistä, Tirkkonen sanoo.
Tortillaletut peräisin toisesta EU-maasta
Ruokaviraston mukaan muutokset tortillalettujen happamuudessa näyttävät liittyvän osaan yhtä valmistuserää. Tortillalettujen alkuperää ei tässä vaiheessa tutkimuksia kerrota tarkemmin, mutta kyseessä on EU-maa.
Tiedot löydöksistä on välitetty tortillalettujen valmistusmaan viranomaiselle EU:n elintarvikeviranomaisten hälytys- ja yhteistyöjärjestelmän kautta.
Nyt valmistaja selvittää osaltaan tortillalettujen aistinvaraisten havaintojen ja pH-vaihtelun mahdollista syytä.
Mikkelin terveysvalvonnan johtaja Maria Tirkkosen mukaan seuraavaksi odotetaan tuloksia tortillalettujen valmistusmaan elintarvikeviranomaisilta.
– Vaikea sanoa, miten kauan selvitys vielä kestää. Toivon, että tutkimuksia jatketaan niin kauan, kunnes saadaan selville epidemian aiheuttaja.