Avaruusteleskooppi Euclidin keräämien kuvien pohjalta tehdyt ensimmäiset tieteelliset artikkelit ovat valmistuneet.
Tutkijat ovat löytäneet avarusteleskoopin tuottaman datan avulla muun muassa satoja uusia galakseja, tähtijoukkoja sekä vapaana seilaavia Jupiteria massiivisempia planeettoja.
Tieteellisten tulosten lisäksi Euroopan Avaruusjärjestö ESA julkaisi viisi uutta Euclidin ottamaa värikuvaa. Ensimmäiset kuvat on julkaistu viime vuoden lopulla.
Nyt julkaistut kuvat ja niihin perustuvat kymmenen tieteellistä artikkelia pohjautuvat yhteenlaskettuna alle vuorokauden mittaiseen kokonaisvalotusaikaan valituista kohteista.
Oulun yliopiston yliopistonlehtori Aku Venhola ja tutkijatohtori Mélina Poulain ovat mukana kartoittamassa kääpiögalakseja ja pallomaisia tähtijoukkoja.
– Kuvatuista galaksijoukoista erityisesti Fornax-joukko on minulle erittäin tuttu, koska olen tutkinut sitä Maasta tehtyjen havaintojen pohjalta lähes vuosikymmenen. Euclidin havaintojen tarkastelu on kuin olisi saanut silmälasit päähän ja vihdoin päässyt näkemään galaksien yksityiskohdat, Venhola kertoo Oulun yliopiston tiedotteessa.
Suomesta hankkeessa on mukana tutkijoita Oulun, Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Aalto-yliopistosta. Kajaanissa sijaitsevasta datakeskuksesta vastaa osaltaan Tieteen tietotekniikan keskus.
– Uusi data mahdollistaa pienten galaksien keskustassa sijaitsevien tiheiden tähtijoukkojen entistä tarkemman tutkimuksen, Poulain kertoo.
Nykykäsityksen mukaan osassa näistä galaksien keskiosissa sijaitsevissa tähtijoukoissa sijaitsee myös massiivisia mustia aukkoja. Euclid voi osaltaan olla ratkaisevassa asemassa näiden rakenteiden synnyn ymmärtämisessä.
– Euclidin päämäärä on selvittää pimeän aineen ja pimeän energian luonne. Näitä kosmologisia tuloksia joudutaan vielä odottamaan, kunnes dataa on kertynyt enemmän, kertoo Suomen Euclid-yhteisön johtaja Elina Keihänen Helsingin yliopistosta.