Evijärvelle aiotaan rakentaa uusi koulurakennus.
Nykyinen pytinki, jossa ovat toimineet keskikoulu, lukio ja kirjasto, on rakennettu kolmella eri aikakaudella. Koko rakennukselle on tehty erittäin suuri peruskorjaus 90-luvulla.
Nyt Evijärvellä on tultu siihen tulokseen, ettei toistamiseen tehtävä peruskorjaus ei olisi enää kannattava vaihtoehto.
Viime vuosina osalla rakennuksen käyttäjistä on esiintynyt sisäilmaongelmiin viittaavia oireiluja.
– Olemme kartoittaneet kattavasti eri käyttäjien tarpeita ja seuraavaksi tältä pohjalta tehdään hankesuunnitelma, jonka avulla voimme kilpailuttaa hankkeelle arkkitehdin, kunnanjohtaja Mikko Huhtala kertoo.
Hankesuunnitelman myötä tarkentuu myös budjetti.
– Hyvin karkea arvio voisi olla 2500 euroa neliöltä. Investointisuunnitelmassa on hankkeelle varattu ensi vuodelle 200 000 euroa ja vuodelle 2026 seitsemän miljoonaa euroa. Nämä perustuvat karkeaan arvioon kustannuksista.
Tälle vuodelle on suunnittelurahaa 50 000 euroa.
– Luonnollisesti eurot täsmentyvät suunnittelun edetessä. Kuluja ei ole sillä tavoin sidottu eri vuosille, etteikö hanketta vietäisi koko ajan viivytyksettä eteenpäin. Jos siis ensi vuodelle on tarvetta varata ja käyttää enemmän, näin tehdään.
Uutta odotellessa vanhat tilat kelpaavat vielä käytettäviksi. Asia on varmistettu kattavan selvityksen myötä.
– Tarkoitus on pärjätä olemassa olevilla tiloilla siihen, kunnes uudet tilat saadaan käyttöön.
Nykyisiin tiloihin tehtiin viime vuonna kattava selvitys, jonka pohjalta päädyttiin uusien tilojen rakentamiseen.
Tutkimuksen mukaan nykyisten tilojen käyttöaika on kuitenkin vielä 5–10 vuotta.
– Halusimme kuitenkin aloittaa uusien tilojen suunnittelun ja rakentamisen heti, että saamme suunniteltua hyvät pitkälle tulevaisuuteen palvelevat tilat ja välttyisimme kalliilta, mahdollisesti pysyvän tilan suunnittelua ja rakentamista rajoittavilta, väliaikaisratkaisuilta, kunnanjohtaja Huhtala tarkentaa.