Historian kätkemiä salaisuuksia kaivetaan esiin raitiotien tieltä – Aninkaistenkadun kaivausalue Suomen merkittävimpiä

Turun Aninkaistenkadulla alkavat marraskuussa arkeologiset koekaivaukset. Kaivausten takia yksi ajokaista suljetaan.

Kivinen silta ylittää tyynen joen, ympärillä puiden oksia ilman lehtiä
Kaivauksia tehdään Turun Tuomiokirkkosillan ja Eerikinkadun välillä. Arkistokuva. Kuva: Arash Matin/Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Turun raitiotien suunnitteluun liittyviä arkeologisia koekaivauksia tehdään marraskuussa Aninkaistenkadulla.

Turun Raitiotie oy:n tiedotteen mukaan kaivaukset sijoittuvat Eerikinkadun ja Tuomiokirkkosillan väliselle alueelle. Kaivaukset alkavat 4. marraskuuta ja kestävät joulukuuhun saakka.

Kaivausten takia Eerikinkadulta Aninkaistenkadulle kääntyvä ajokaista suljetaan liikenteeltä. Jalankulkijat pääsevät kävelemään Aninkaistenkadun työalueen vierestä kävelytietä pitkin. Pyöräilijät ohjataan kulkemaan kadun toiselta puolelta.

Ajoneuvojen kääntyminen Aninkaistenkadulta Linnankadulle Vähätorin suuntaan on kielletty töiden ajan.

Alueella tiedetään olleen kaksi rakennusta

Tuomiokirkkosillan ja Eerikinkadun välinen alue on yksi Suomen merkittävimmistä arkeologisista kohteista, sillä alueella on ollut asutusta keskiajalta saakka.

– Vanhojen karttojen ja kirjallisten lähteiden perusteella alueella on ollut kaksi muurattua rakennusta. Rakennusten tarkemman sijainnin ja kunnon selvittäminen on nyt tehtävän tutkimuksen päämaali. Lisäksi tavoitteena on selvittää arkeologisten kerrosten kokonaispaksuus lähellä joen rantaa, kertoo arkeologisia tutkimuksia johtava Kari Uotila tiedotteessa.

Lähtökohtana on, että mahdollisessa rakentamisvaiheessa raitiotielinjan alle jäävät maakerrokset kaivetaan pois ja tutkitaan. Historiallisiin rakennuksiin liittyvät muuratut rakenteet säilytetään, konservoidaan ja suojataan.

Museovirasto on myöntänyt kaivauksille tutkimusluvan ja valvoo töiden toteutusta. Aninkaistenkadun arkeologiset tutkimukset tekee Muuritutkimus.