Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yle on tänä syksynä kysynyt ihmisiltä, millä sanalla he kutsuvat tai ovat kutsuneet omaa äitiään. Vastauksia on tullut jo tuhansia, mutta edelleen ehtii vastata.
Vastausaika tähän tiedonkeruuseen on päättynyt 24.11.2024. Kiitos kaikille vastanneille. Tulokset julkistamme loppuvuodesta 2024.
Kaikki vastaukset ovat tärkeitä, sillä samalla keräämme aineistoa suomen kielen tutkijoiden käyttöön.
Tässä kaksi helppoa kysymystä. Tutkijoille ja Ylelle päätyvät vain antamasi vastaukset sekä ikäsi, postinumerosi ja sukupuolesi.
Nyt vastaamaan
Sana äiti saapui suomen kieleen tai oikeastaan sen varhaisempaan muotoon noin 2 000 vuotta sitten. Sitä ennen suomessa käytettiin äidistä sanaa emä.
Näin opiskelijat ja henkilökunta vastasivat yliopistolla Lappeenrannassa, kun kävimme kysymässä heidän äiti-sanojaan:
Erilaiset puhetilanteet
Teemme tiedonkeruuta yhdessä Itä-Suomen yliopiston suomen kielen oppiaineen kanssa.
Suomen kielen professori Hanna Lappalaisen mukaan on mielenkiintoista saada esimerkiksi selville, käyttävätkö eri-ikäiset ihmiset äidistään erilaisia nimityksiä.
– Selvitämme myös, onko eroa sillä, puhutteleeko ihminen äitiä suoraan vai kertooko hän äidistään muille.
Tiedonkeruun tulokset kerromme joulun 2024 jälkeen.
Aiemmin olemme samalla tavalla kysyneet ihmisiltä, millä sanalla he tervehtivät ja miten he sanovat minä-pronominin. Niiden tuloksena on syntymässä tai jo syntynyt tutkimuksia, jotka valottavat erityisesti nykypuhekieltä suomen kielessä.
Lisätty 28.11.2024 klo 8.06 tieto siitä, että vastausaika on päättynyt.