Uudet ruokasuositukset julkaistiin: katso, paljonko kasviksia ja lihaa ne käytännössä tarkoittavat

Uudet ravitsemussuositukset kehottavat kasvipainotteiseen syömiseen. Kasvisten, hedelmien ja marjojen lisäksi se tarkoittaa täysjyväviljan ja palkokasvien lisäämistä ruokavalioon.

Uusiin ravitsemussuosituksiin kuuluu aiempaa enemmän kasvipohjaista ruokaa. Videolla näet, minkä verran ruokaa uudet suositusmäärät ovat. Kuvaus ja leikkaus: Jussi Koivunoro, grafiikka: Jyrki Lyytikkä.
  • Elisa Kallunki

Keskiviikkoaamuna julkaistut kansalliset ravitsemussuositukset kannustavat kasvipainotteiseen syömiseen.

– Haasteena on se suuri hyppy, että meidän pitäisi saada ruokavalio väestötasolla kasvipainotteisemmaksi, ravitsemustieteen professori, suositustyöryhmän puheenjohtaja Maijaliisa Erkkola sanoo.

Kasvisten, hedelmien ja marjojen lisäksi kasvipainotteisuus tarkoittaa täysjyväviljan ja palkokasvien käytön lisäämistä. Eläinkunnan tuotteista esimerkiksi kestävästi pyydetty tai kasvatettu kala kuuluu suositeltuun ruokavalioon.

Lihan käyttöä suositukset puolestaan kehottavat vähentämään ja maitotuotteiden kulutusta kohtuullistamaan. Myös suolaa pitäisi vähentää.

Ravitsemussuositukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua jo ennen julkaisua. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan valmistelemien suositusten pohjana ovat pohjoismaiset suositukset, jotka uudistettiin viime vuonna.

Päähuomio on syömisen terveellisyydessä. Samalla ympäristöystävällisyys on otettu huomioon.

Kuvassa on ruokapyramidi, joka kuvaa eri elintarvikeryhmien suositeltavaa suhteellista määrää ruokavaliossa.
Ruokapyramidin alimpien kerrosten ruokia pitäisi uusien suositusten mukaan syödä runsaasti. Huipulla ovat sattumat, joita tulisi syödä vain harvoin. Kuva: Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Kasviksia, hedelmiä ja marjoja 5–9 annosta päivässä

Kasvisten, hedelmien ja marjojen suositeltu määrä on 500–800 grammaa päivässä. Suositus nousee suomalaisten suositusten aiemmasta puolesta kilosta.

Uusi suositus tarkoittaa viidestä yhdeksään annosta, kun yksi annos on esimerkiksi puolitoista desilitraa salaattia, yksi desilitra marjoja tai yksi keskikokoinen hedelmä. Myös pakasteet ovat hyviä vaihtoehtoja.

– Edelleen myös viiteensataan grammaan pääseminen päivässä on erittäin hyvä, Maijaliisa Erkkola sanoo.

Kasvikset ovat kuidun ja monien vitamiinien ja kivennäisaineiden hyviä lähteitä.

Kuvassa on vaaka, jolla on banaani, päärynä, punaherukoita, viipaloituja hedelmiä, salaattia ja tomaatti.
Kuvassa on kahdeksan annosta kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Niiden suositeltu määrä on viidestä yhdeksään annosta päivässä, 500-800 grammaa. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Lisää täysjyväleipää ja papuja

Täysjyväviljalle annettiin nyt ensimmäistä kertaa määrällinen suositus: 90 grammaa kuivapainona päivässä. Se tulee täyteen esimerkiksi syömällä päivän aikana lautasellisen puuroa, muutaman ruisleipäviipaleen ja annoksen viljalisäkettä, kuten ohraa.

Täysjyväviljojen syömistä kannattaisi siten suosituksen mukaan lisätä nykyisestä.

– Jo siitäkin syystä, että me saisimme riittävästi kuitua. Ne ovat myös tärkeitä kasviproteiinin lähteitä meidän ruokavaliossamme, Maijaliisa Erkkola sanoo.

Ohra- ja kaurapuurolautanen ja ruisleipää aseteltuna vaa'alle.
Täysjyväviljan suositus päivässä on 90 grammaa kuivapainona. Kuvan ohrasuurimot, ruisleivät ja puuro vastaavat yhteensä suositeltua määrää. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Palkokasveja suositellaan 50–100 grammaa päivässä. Se on esimerkiksi desilitra keitettyjä papuja. Palkokasvit, kuten herneet, pavut ja linssit, ovat hyviä proteiininlähteitä. Proteiinia voi saada myös esimerkiksi pähkinöistä.

Maijaliisa Erkkolan mukaan ruokavalioon tarvittaisiinkin proteiinimurros, jossa erityisesti kasvikunnasta saatavan proteiinin osuutta lisättäisiin.

– Saamme tällä hetkellä seitsemänkymmentä prosenttia proteiinistamme eläinkunnan tuotteista ja kolmekymmentä kasvikunnan tuotteista.

Hyvää rasvaa kalasta

Eläinkunnan tuotteista esimerkiksi kestävästi kalastettu tai kasvatettu kala kuuluu suositeltuihin ruokiin. Suositus on 350–500 grammaa viikossa, joka vastaa kahta tai kolmea kala-ateriaa. Noin puolet olisi hyvä olla rasvaista kalaa.

– Kalan rasvan laatuhan on erinomainen. Meillä on hyviä vaihtoehtoja rasvaisen kalan osalta, esimerkiksi luonnonkaloista muikku ja lahna tai sitten ihan kasvatettu kirjolohi, Maijaliisa Erkkola sanoo.

Maitotuotteita tulisi suosituksen mukaan käyttää kohtuullisesti ja suosia rasvattomia tai vähärasvaisia tuotteita. Jos maitoa korvataan kasviperäisillä tuotteilla, niissä olisi hyvä suosia kalsiumilla, D-vitamiinilla, jodilla ja B12-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita.

Liha lisää syöpäriskiä

Ennalta huomiota ovat herättäneet varsinkin lihasuositukset.

Leikkeleitä, makkaroita, nakkeja ja muuta prosessoitua lihaa tulisi suosituksen mukaan syödä mahdollisimman vähän.

Punaista lihaa, kuten naudan, sian tai lampaan lihaa voisi terveyssyistä syödä enintään 350 grammaa viikossa kypsennettynä lihana ja ympäristösyistä tätä vähemmän. Raakana lihana vastaava määrä on 500 grammaa. Päivää kohden annos olisi silloin 50 grammaa kypsennettyä lihaa eli muutaman lihapullan verran.

Kanan ja muun siipikarjanlihan syömistä kehotetaan vähentämään nykyisestä ympäristösyistä.

Sekä prosessoitu liha että punainen liha ovat muun muassa paksu- ja peräsuolisyövän riskitekijöitä. Prosessoitu liha on luokiteltu syövälle altistavaksi ja punainen liha todennäköisesti syövälle altistavaksi.

Lautasella lihapullia ja nakkeja.
Uusien ravitsemussuositusten mukaan prosessoidun ja punaisen lihan syömistä tulisi vähentää nykyiseen verrattuna. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Suolaa tulee liikaa melkein kaikille

Maijaliisa Erkkolan mukaan Suomessa yksi suurimmista ruokavalion haasteista terveyden kannalta on vuodesta toiseen suola.

Suolan enimmäissuositus on sama kuin aiemminkin: viisi grammaa päivässä. Se on vajaa teelusikallinen suolaa.

Suolan saanti ylittää Suomessa suositellun enimmäismäärän melkein kaikilla.

– Jo lapsesta asti me saamme yli tarpeen suolaa. Kyllä minä näkisin sen lähes ykköshaasteena.

Tavoitteena se, että suosituksia on helppo noudattaa

Maijaliisa Erkkolan mukaan olisi tärkeää, että ruokapalvelut suunnittelisivat ruokalistoja uudet ravitsemussuositukset huomioiden. Myös ruokakaupoilla on hänen mukaansa vaikutusmahdollisuus siihen, että asiakkaiden olisi helppoa valita terveellistä ja kestävästi tuotettua ruokaa.

– Valitettavan usein ne tarjoustuotteet eivät ole terveyttä edistävimpiä. Jauhelihan sijaan tarjoukseen voisi laittaa joskus vaikka nopeasti valmistettavaa kotimaista kalaa tai jonkun palkokasvituotteen.

Ravitsemussuositusten tavoitteena on se, että terveellisen ja ympäristöystävällisen ruuan syöminen tehtäisiin yhteiskunnassa helpoksi koko väestölle. Ei niinkään se, että yksittäiset ihmiset noudattaisivat ravitsemussuosituksia grammoittain.

Muokattu 28.11.2024 kello 7.19: Artikkelin keskustelu suljettu ennenaikaisesti moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.