Kuopion postikeskuksessa käy melkoinen hulina joulusesongissa. Normaalisti keskuksen läpi menee noin 100 000 pakettia viikossa, mutta joulua ennen luku kaksinkertaistuu.
Joulukortit ja -paketit vaativat yhä paljon kausityöntekijöitä. Viime vuonna Kuopion postikeskuksessa lajiteltiin noin 2,5 miljoonaa joulukorttia ja paketteja oli 800 000 kappaletta.
Kuopion postikeskuksen tuotantoesihenkilö Eveliina Karjalainen arvioi, että kortteja ja paketteja liikkuu tänä jouluna suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten. Tarkat määrät ovat tiedossa joulun jälkeen.
Koko Suomessa Posti käsitteli viime joulun sesonkina lähes seitsemän miljoonaa pakettia ja noin 12 miljoonaa joulukorttia.
Tänä vuonna Kuopion postikeskuksen joulusesonkiin on palkattu 180 kausityöntekijää. Heistä moni on opiskelija, mutta mukana on myös vanhempaa väkeä.
Kuopiolaiset Heidi Viljanen ja Saara Kauppinen ovat olleet nyt ensimmäistä kertaa postin joulusesongissa. Joulukorttilajittelu on mennyt kuuden tunnin työvuoroissa.
Osa kausiväestä tekee myös yövuoroja ja joulupestin pituus vaihtelee viikosta yli kuukauteen. Kuopion postikeskuksen kautta liikkuu lähetyksiä Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Etelä-Savoon. Keskuksessa käy päivittäin noin sata rekka-autoa.