Vuonna 1929 Suomessa säädettiin puolisoiden välinen elatusvelvollisuus. Se oli osa uutta avioliittolakia, jolla parannettiin naimisissa olevien naisten taloudellista ja oikeudellista asemaa.
Laki syntyi aikana, jolloin suuri osa avioliitossa elävistä naisista keskittyi palkkatyön sijaan kodin ja lastenhoitoon. Työssäkäyvilläkin sukupuolten välinen palkkakuilu oli suuri.
Avioliittolakia on sittemmin uudistettu, mutta elatusvelvollisuus on olennaisilta osin pysynyt samana. Lain nykymuotoilun mukaan ”kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen”.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos vain toinen puoliso tienaa, hänen on turvattava kumppaninsa elatus rahasuorituksin tai muulla yhdessä sovitulla tavalla.
Vajaassa vuosisadassa yhteiskunta on muuttunut. Avioliitosta on tullut lähinnä rakkauteen perustuva liitto, ja sen alkuperäinen merkitys taloudellisena sopimuksena on useimmille toissijainen.
Tänä päivänä oletetaan, että lähtökohtaisesti kaikki työikäiset osallistuvat työelämään paitsi erityisistä syistä. Vaikka somessa trendaa niin sanottu tradwife-ilmiö, jossa vaimo on perinteisten sukupuoliroolien mukaisesti kotirouva, vain harva valitsee tällaisen elämäntavan.
Kysymys kuuluu, sopiiko 1920-luvulla säädetty laki enää nykyaikaan.
Kysymys kuuluu, sopiiko 1920-luvulla säädetty laki enää nykyaikaan.
Monen mielestä ei. Toimittaja Eeva Kärkkäinen pohti jo vuonna 2017, että elatusvelvollisuus sotii etenkin nuorten aikuisten yksilönvapautta ja parisuhdetta koskevia käsityksiä vastaan.
Vaikka elatusvelvollisuus syntyi tarpeeseen, nykyään se näyttäytyy jäänteenä menneestä. Moni aviopari osallistuu perheen elättämiseen yhdessä muutenkin, ja jos ei osallistu, harva vaatii elatusta oikeudessa – tai edes tietää sen olevan mahdollista.
Ainakin minulle tuli uutena tietona, ettei elatusvelvollisuus koske vain välttämättömiä tarpeita, vaan sen on tarkoitus taata puolisoille yhtäläinen elintaso. Kärjistettynä paljon tienaavan olisi kustannettava puolisolleen samanlainen elämäntyyli.
Yllättävää on sekin, että elatusvelvollisuus jatkuu avioeroon asti, vaikka puolisot asuisivat erillään. Poikkeustilanteissa se voi jatkua jopa avioeron jälkeen.
Ajatuksen tasolla elatusvelvollisuus palvelee etenkin niitä, jotka omistavat ison osan elämästään yhteisten lasten ja kodin hoitamiselle. Säädöksen toteutumista ei kuitenkaan valvota, ja tukipolitiikan kautta elatusvelvollisuuden periaate voi kääntyä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia vastaan.
Tukipolitiikan kautta elatusvelvollisuuden periaate voi kääntyä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia vastaan.
Osa etuuksista voidaan näet evätä oletuksella, että varakkaampi puoliso huolehtii toisenkin menoista, vaikka tällä ei olisi omia tuloja. Näitä etuuksia ovat ainakin asumistuki, toimeentulotuki ja vastaanottoraha – ennen vuotta 2013 myös työmarkkinatuki. Niitä säätelevissä laeissa myös avopuolisot lasketaan yhteistaloudeksi.
Tukipolitiikan seurauksena vähävaraisuus voi estää yhteen muuton tai avioitumisen, koska se merkitsisi taloudellisen itsenäisyyden menettämistä. Tämä on varsin eriarvoistavaa.
Tiukalla tukipolitiikalla voi myös olla ikäviä seurauksia parisuhteessa eläville.
Jos toinen joutuu jatkuvasti pyytämään puolisoltaan rahaa tai tarjoutumaan maksajaksi, voi elatussuhteeksi muuttunut parisuhde alkaa hiertää. Taloudellinen riippuvuus kumppanista tuntuu monesta nöyryyttävältä, ja sekin voi harmittaa, jos omasta palkasta menee jatkuvasti siivu toisen aikuisen elättämiseen.
Elatussuhteeksi muuttunut parisuhde voi alkaa hiertää.
Pahimmillaan lainsäädäntö ruokkii taloudellisen vallan väärinkäyttöä. Jos tienaava puoliso ei suostu täyttämään elatusvelvollisuutta, jää toiselle vaihtoehdoiksi erota tai nähdä nälkää. Kynnys eroon voi olla suuri etenkin, jos perheellä on lapsia tai velkaa.
Etuuspäätöksissä olisikin parempi, että kummankin puolison toimeentuloedellytyksiä tarkasteltaisiin erikseen. Yksi – joskaan ei ainoa – ratkaisu voisi olla perustulo. Tämä vaatisi sosiaaliturvaan satsauksia, joita lienee turha odotella ihan lähiaikoina.
Kun hyvinvointiyhteiskuntaa heikennetään, voi avioliiton merkitys taloudellisena sopimuksena jälleen korostua. Sosiaalisessa mediassa paljon tienaavaa miestä tai tottelevaista kodinhengetärtä etsivät nuoret ovat tämän ajatuksen ainakin jo omaksuneet.
Jamie Vesterinen
Kirjoittaja ja hänen puolisonsa elättävät kahta aikuista kissaa.
