Syyttäjä arvioi vielä kevään aikana, syrjikö Provinssi kansanedustajaa

Syrjintärikos vanhenee kahdessa vuodessa. Kansanedustaja Juha Mäenpää teki rikosilmoituksen Provinssi-festivaalista kesällä 2023.

Gettomasa esiintyy Provinssin päälavalla 2023.
Kansanedustaja Juha Mäenpää joutui poistumaan Provinssista toissa kesänä mielipidekirjoituksensa vuoksi. Organisaatio kertoi peruneensa Mäenpään kutsun. Kuva Gettomasan keikalta 2023. Kuva: Raine Laaksonen / Yle
  • Kati Ala-Renko

Syyteharkinta perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään syrjintäepäilyssä tehdään vielä tämän kevään aikana.

Syrjintärikos vanhenee kahdessa vuodessa, mikä on aiheuttanut poliisille aikataulupaineita.

Pohjanmaan poliisi tiedotti keskiviikkona saaneensa valmiiksi esitutkinnan Mäenpään Provinssi-festivaalista tekemästä rikosilmoituksesta.

Tapaus siirtyy nyt syyteharkintaan. Sitä on tutkittu rikosnimikkeellä syrjintä.

Mäenpää on ollut jutussa asianomistajana.

Tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinnassa on kuultu Mäenpäätä sekä epäiltyinä olevia neljää provinssin vastuuhenkilöä. Muille haastatteluille ei ollut tarvetta.

– Pyysimme vielä tasa-arvovaltuutetulta lausunnon asiaan. Sen sisältöä en voi tässä vaiheessa avata, Teivaanmäki sanoo.

Asianosaiset antoivat asiassa lisäksi omat loppulausuntonsa.

Epätyypillinen teko, jos on syrjintää

Teivaanmäki aprikoi, että syrjintään syyllistymisen määrittely on oikeudellisesti hankala asia.

Hänen mukaansa syrjintärikokset ovat yleensä toisentyyppisiä, esimerkiksi ravintolaanpääsyn eväämisiä.

– Syrjintänä tämä on epätyypillinen teko, Teivaanmäki sanoo.

Aivan vastaavaa ei ole Länsi-Suomen syyttäjäalueen erikoissyyttäjä Jarmo Rintalankaan pöydälle aiemmin osunut.

Rintala ei ota kantaa, onko Mäenpään kansanedustajuus merkittävä asia oikeuden silmissä.

– Tämäkin seikka tulee tulee syyteharkinnassa arvioitavaksi.

Teivaanmäki toteaa, että poliisin osuus on nyt tehty. Poliisi laittaa asian eteenpäin syytä epäillä -kynnyksellä ja vastuu jatkosta on syyttäjällä.

Jos tapaus etenee käräjille, syrjintärikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

– Tyypillinen tuomio syrjintärikoksissa on sakkorangaistus, sanoo Rintala.

Poistettiin alueelta mielipidekirjoituksen takia

Nyt tarkastelun kohteena olevat tapahtumat saivat alkunsa, kun Juha Mäenpää poistettiin Seinäjoella järjestettävän Provinssi-festivaalin tapahtuma-alueelta 1. heinäkuuta 2023.

Mäenpää oli Provinssissa kutsuvieraana muiden alueen kansanedustajien tapaan.

Festivaalin järjestäjät päättivät perua kutsun kesken tapahtuman, kun heidän tietoonsa tuli Mäenpään Ilkka-Pohjalaisessa julkaistu mielipidekirjoitus. Kirjoituksessaan Mäenpää kritisoi Opetushallituksen sukupuolivalistuksen sisältöä.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi aiemmin Ylelle, että tapaus on ”harmaalla alueella”.

– Ei ole syrjintää jättää kutsumatta. Nyt ollaan välitilassa, koska kansanedustaja on kutsuttu, mutta määrätty poistumaan. Liikutaan harmaalla alueella, joten on hyvä, että poliisi selvittää asian, Tolvanen sanoi Ylelle kesällä 2023.