Ilmattaren ja Neoenin aurinkovoimahankkeet etenevät lupaavasti Hausjärvellä. Voimalarakentajia vetävät Hausjärvelle kuntaa halkovat isot voimalinjat.
Hausjärven ympäristölautakunta päätti viime viikolla laittaa Riihelänsuon alueen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Neoen Renewables Finland oy teki syksyllä aloitteen kaavasta, joka mahdollistaisi aurinkovoimalan rakentamisen.
Neoenin kahteen osaan jakautunut vajaan 400 hehtaarin alue sijoittuu noin 3–4 kilometriä Hikiän taajamasta kaakkoon. Teholtaan voimala olisi vajaat 400 megawattia. Yhtiön mukaan maista on tehty jo vuokrasopimukset yhtä lukuun ottamatta. Maat ovat pääosin peltoa.
Jo aiemmin Hämeen ely-keskus on todennut, että hanke ei vaadi ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.
Riihelänsuon alueella tehdään kevään ja kesän aikana muun muassa luontoselvityksiä. Kaavoittaja Pekka Säteri kertoo, että alueen kaavaluonnos voisi valmistua aikaisintaan ensi syksynä.
Ilmattarella on jo luvat rakentaa
Toisella, Ilmattaren käynnistämällä aurinkovoimahankkeella Hikiällä on lainvoimaiset rakennusluvat. Luvat myönnettiin viime kesänä. Hanke levittäytyy noin 70 hehtaarin alueelle, ja aurinkovoimala tuottaisi noin 70 megawatin huipputehon.
Ilmattaren projektipäällikkö Timo Laitinen kertoo, että yhtiö tekee tällä hetkellä alueesta tarkempia suunnitelmia, mutta rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä.
Muun muassa sähkön halpa hinta on saanut yhtiöt varovaisemmiksi investointipäätöksissään. Laitinen kuitenkin painottaa, että Ilmatar rakentaa ja omistaa jatkossakin aurinko- ja tuulivoimaa.
Laitinen sanoo, että Hausjärven aurinkovoimala on yhtiölle tärkeä hanke ja sillä on hyvät edellytykset toteutua. Voimala voisi olla toiminnassa aikaisintaan vuonna 2026.
Tammelassa sadan hehtaarin voimalasuunnitelma
Myös Tammelaan on suunnitteilla iso aurinkovoimahanke. Tammelan Aurinkoniitty oy:n kaavailema voimala-alue sijaitsee noin viiden kilometrin etäisyydellä kunnan keskustataajamasta Pyhäjärven eteläpuolella Palstankulman alueella.
Pääosin peltoa oleva alue on kooltaan noin sata hehtaaria. Aurinkovoimalan huipputeho olisi noin 60 megawattia. Lisäksi alueelle tulisi noin 30 megawatin energiavarasto.
Yhtiö on hakenut kunnalta suunnittelutarveratkaisua alueelle. Hanke tarvitsee myös pienelle osalle poikkeamislupaa osayleiskaavasta.
Hankkeesta kertoi ensimmäisenä Forssan lehti.