Paavi on joutunut sairaalaan keuhkoputkentulehduksen takia

Videokameran taustalla näkyy sairaalarakennus.
Kuvaajat päivystivät perjantaina Roomassa Gemellin sairaalan edustalla, jossa paavi Franciscus on hoidettavana. Kuva: Fabio Cimaglia / EPA
  • Elsa Osipova

Paavi Franciscus on joutunut sairaalaan keuhkoputkentulehduksen takia, Vatikaani ilmoitti perjantaina.

Franciscus on valittanut hengästymisestä viime päivinä. Hän on myös joutunut delegoimaan muille puheitaan heikon olon vuoksi.

Hän kuitenkin piti perjantaiaamun kokouksensa suunnitellusti.

Paavi saa tällä hetkellä hoitoa Rooman Gemelli-sairaalassa.

Vatikaani kertoo, ettei Franciscus osallistu julkisiin esiintymisiin viikonloppuna.

Paavi Franciscuksella on ollut viime vuosina terveysongelmia.

Aiemmin on kerrottu, että 88-vuotias paavi on kärsinyt muiden muassa keuhkoputkentulehduksesta.

Lähteet: Reuters, AFP

14.2. klo 14.52 Uutista täydennetty.