Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Perussuomalaisten ehdokkaiden arvomaailma on muuttunut eniten, kun verrataan kuntavaalien ehdokkaiden vastauksia Ylen vaalikoneeseen nyt ja ennen edellisiä kuntavaaleja vuonna 2021.
Ehdokkaiden keskiarvo on liikkunut poliittisesti enemmän oikealle ja konservatiivisempaan eli vanhoillisempaan suuntaan. Jos puolueita verrataan toisiinsa, kokoomuksen ehdokkaat ovat kuitenkin keskimäärin perussuomalaisia oikeistolaisempia.
Ehdokkaat ovat Ylen vaalikoneessa arvioineet itsensä talouspoliittisesti vasemmisto–oikeisto -akselilla sekä arvoissa liberaali–konservatiivi -akselilla.
Muutos perussuomalaisissa käynnistyi, kun puheenjohtaja vaihtui Timo Soinista Jussi Halla-ahoon vuonna 2017. Halla-ahon johtamana puolueesta tuli yhä enemmän maahanmuuttoa arvosteleva sekä valtion menokuria korostava. Riikka Purran puheenjohtajakaudella ja valtiovarainministeriaikana talouspoliittinen linja on siirtynyt yhä enemmän oikealle.
Politiikkaan keskittynyt Helsingin yliopiston apurahatutkija Theodora Helimäki arvioi, että hallitusyhteistyö perussuomalaisten ja kokoomuksen välillä heijastuu myös paikallistasolle.
– On ehkä helpompaa myöskin sijoittaa itseään enemmän sinne oikealle, missä yhteistyökumppanit ovat.
Tutki itse ehdokkaiden arvomaailman muutosta!
Tällä ruotsinkielisen Ylen eli Svenska Ylen luomalla koneella voit tutkia eduskuntapuolueiden ehdokkaiden arvomuutoksia. Voit vertailla ehdokkaiden keskiarvoa suhteessa aiempiin vaaleihin sekä eroja miesten ja naisten välillä.
Aluevaaleissa muutokset ehdokkaiden arvomaailmassa ovat puolueittain samankaltaisia kuin kuntavaaleissa, mutta selvästi vähäisempiä.
Poliittisesti konservatiivi tarkoittaa perinteisiä arvoja painottavaa poliitikkoa. Liberaali on suvaitsevainen, esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen puolustaja.
Oikeistopoliitikko kannattaa valtion roolin vähentämistä ja painottaa mieluummin menoleikkauksia kuin veronkorotuksia valtion menojen sopeuttamisessa. Vasemmistopoliitikko kannattaa tulojen tasausta sekä korostaa julkisia palveluja ja sääntelyä.
Muissa puolueissa arvomuutokset ovat vähäisiä
Muissa eduskuntapuolueissa kuin perussuomalaisissa kuntavaaliehdokkaiden keskimääräiset arvomaailman muutokset ovat selvästi vähäisempiä.
Myös kristillisdemokraattien ehdokkaiden keskiarvo on liikkunut samaan suuntaan kuin perussuomalaisten, oikealle ja hivenen konservatiivisuuden suuntaan. Muutos on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin perussuomalaisilla.
Kristillisdemokraatit on jo perinteisesti ollut arvokonservatiivinen puolue. Sen ehdokkaat ovat vanhoillisimpia.
Liike Nytin ehdokkaat ovat siirtyneet lievästi liberaaleista liki konservatiivi–liberaali -akselin keskelle. Tulokseen on voinut vaikuttaa arvojen muutoksen lisäksi se, että puolueen ehdokasmäärä on puolittunut viime vaaleista, ja vastaajia on selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Nelikentästä huomaa, etteivät keskustan ja SDP:n ehdokkaiden arvot ole muuttuneet juuri ollenkaan.
Vasemmistoliiton ehdokaskeskiarvo on liikahtanut hivenen, yhä enemmän kohti vasenta ja liberaalia kulmaa.
Naiset sijoittavat itsensä enemmän vasemmalle kuin miehet
Kun arvonelikentän keskiarvot jakaa miehiin ja naisiin, havainto kuntavaaliehdokkaista on selkeä.
Kaikissa eduskuntapuolueissa naiset sijoittavat itsensä enemmän vasemmalle kuin miehet. Ruotsalaisessa kansanpuolueessa (RKP) naisten ero miehiin on suurin, miehet ovat vahvemmin oikealla kuin naiset.
- Voit kokeilla tätä itse valitsemalla ”Vertaile sukupuolen mukaan” yläpuolen kuviosta!
Lähes kaikissa eduskuntapuolueissa naiset sijoittavat itsensä myös liberaalimmiksi kuin miehet.
Vain Liike Nytin naiset ovat konservatiivisempia kuin miehet. Perussuomalaisissa ja vihreissä tilanne on kaikkein tasaisin. Tässäkin vertailussa RKP:ssä ero naisten ja miesten välillä on suurin, naiset ovat vahvemmin liberaaleja kuin miehet.
Ylen vaalikoneen tiedoista näkyy myös muualta politiikasta tuttu ilmiö. Ehdokkaan arvot muuttuvat sitä konservatiivisemmiksi, mitä vanhempi hän on.
Vihreät ehdokkaat ovat liberaaleimpia
Arvonelikenttään itsensä sijoittaneet vihreät ehdokkaat ovat keskimäärin liberaaleimpia eduskuntapuolueista. Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat vasemmistolaisimpia. Keskustan ehdokkaat ovat lähinnä arvonelikentän keskipistettä, mutta jonkin verran kuitenkin oikealla.
Vihreiden ehdokkaissa näkyy, kuinka joukossa on sekä vasemmistolaisemmin että oikeistolaisemmin ajattelevia. Vasemmistolaisesti ajattelevia on kuitenkin jonkin verran enemmän.
Vaikka kokoomuksen ehdokkaiden keskiarvo on hyvin lähellä liberaalien ja konservatiivisten arvojen puoliväliä, puolue jakautuu sisäisesti. Kokoomuksessa on sekä liberaaleja että konservatiiveja.
Arvonelikentän tiedot perustuvat Ylen kuntavaalikoneen vastuksiin, jotka oli annettu torstaiaamuun 6.3. mennessä. Vastauksia oli 14 288. Vuoden 2021 kuntavaalien vastauksia oli 17 150. Ehdokkaat sijoittivat itsensä arvonelikentässä mielestään sopivimpaan kohtaan.
- Voit katsoa sinua kiinnostavan ehdokkaan oman arvion arvonelikentässä Yle vaalikoneesta. Valitse ehdokas ja selaa hänen vastaustaan oikealle kohdalle.