Kokkolan Energian viime vuoden liikevaihto ja tulos laskivat edellisvuodesta.
Konsernin liikevaihto oli 74 miljoonaa euroa ja tulos 8,3 miljoonaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 82 miljoonaa euroa ja tulos 13,2 miljoonaa.
Yhtiö kuvaa viime vuoden tulosta vakaaksi. Toimitusjohtaja Kirsi Hautalan mukaan vertailuvuosi 2023 oli kertaluonteisine maksuerineen poikkeuksellinen, minkä vuoksi peräkkäiset vuodet eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia.
Kokkolan Energia maksaa tuloksestaan osinkoja Kokkolan kaupungille suunnitellusti 3,5 miljoonaa euroa.
Energiayhtiö investoi viime vuonna 8,5 mijoonaa euroa. Suurin hanke oli kiinteän polttoaineen vastaanottoaseman rakentaminen.
Viime vuoden painopisteenä oli yhtiön mukaan energiaportfolion hallinta.
Se tarkoittaa, että yhtiöllä on kattava valikoima eri energiamuotoja, joita hyödyntämällä se pystyy toimittamaan energiaa siinä muodossa, missä esimerkiksi teollisuusalueen asiakkaat sitä kulloinkin tarvitsevat.