Kun Maria oli 8-vuotias, hänet sijoitettiin kiireellisesti sijaisperheeseen.
Muistikuvat noista ajoista ovat sekavat.
– Kaikki tapahtui nopeasti. Edellisenä päivänä oli ihan tavallinen koulupäivä, ja seuraavana päivänä olin jo toisessa perheessä, Maria muistelee.
Yle ei käytä Marian oikeaa nimeä hänen yksityisyytensä suojelemiseksi. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.
Marian perheen tilanne oli kriittinen päihde- ja rahaongelmien vuoksi. Sen takia pari vuotta myöhemmin tehtiin päätös myös huostaanotosta.
Maria muistaa lapsena kaivanneensa aivan tavallisia, arkisia asioita, kuten nukkumaanmenoaikoja ja ruokaa.
– Ne ihan perusasiat, joita siinä hetkessä eniten tarvitsin, auttoivat siihen sekavaan tilanteeseen.
Etenkin teini-ikäiset päätyvät useimmin laitokseen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2023 noin puolet huostaanotetuista lapsista sijoitettiin perheisiin. Kaikkiaan vuonna 2023 huostaanotettuna oli 11 300 lasta.
Perheeseen sijoitettujen osuus on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa perhehoidon osuus on 70 prosenttia. Norjassa sama luku on 90. Asia selviää eri maiden tilastokeskusten raporteista.
Mitä vanhempana lapsi Suomessa sijoitetaan, sitä todennäköisemmin sijoituspaikkana on lastensuojelulaitos.
Lastensuojelulain mukaan perhehoidon tulisi kuitenkin olla ensisijainen sijaishuollon muoto. Kiireellinen sijoitus edeltää usein huostaanottoa.
Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijan Laura Holmin mukaan varsinkin 13–17-vuotiaiden kiireellisten sijoitusten paikka on usein laitos. Tässä ikäryhmässä kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut vuodesta 2022.
– Näissä tapauksissa on monesti mukana itsetuhoisuutta tai vakavia mielenterveys- tai päihdeongelmia, jotka sitten toimivat ohjaavana tekijänä laitoshoitoon, Holmi sanoo.
Sijaisperheet kaipaavat lisää tukea
Vaikka laitoshoito on joissain tapauksissa perusteltua, Holmin mukaan Suomessa on paljon petrattavaa perhehoidon lisäämisessä.
Kysymys ei aina ole siitä, onko perheistä pulaa vaan siitä, millaista tukea on saatavilla.
Holmi uskoo, että myös vaativampaa tukea tarvitsevat lapset voitaisiin sijoittaa perheisiin, ja myös teini-ikäisille löytyisi useammin sijaisperhe.
– Sijaisperheille pitää järjestää vahvaa ja moniammatillista tukea, eikä olettaa, että he muuttuvat puuttuvaksi resurssiksi pelkällä valmennuksella, Holmi sanoo.
Holmin mukaan myös läheissijoitus on Suomessa alikäytetty resurssi. Hänen mukaansa tämä selittää osittain myös maiden välisiä eroja.
Läheissijoituksella tarkoitetaan lapsen lähipiiristä löytyvää sukulaista tai tuttavaperhettä, johon lapsi olisi mahdollista sijoittaa. THL:n mukaan perhehoitoon sijoitetuista lapsista 14 prosenttia oli sijoitettuna sukulais- tai läheisperheisiin.
Läheisten tuen voisi Holmin mukaan valjastaa käyttöön jo ennaltaehkäisevänä tukitoimena lastensuojelun avohuollossa.
– Siellä on viranomaisverkostoa ja ammattilaisia auttamassa, mutta miten saataisiin myös lapsen lähiverkostot tukemaan tilanteessa vahvemmin? Holmi pohtii.
Ajatus laitoksesta pelotti
Nyt 24-vuotias Maria ei itse ole koskaan ollut laitoshoidossa, mutta on tavannut laitoksissa olleita nuoria.
Hänestä keskusteluissa toistuvat usein samankaltaiset kokemukset, jotka liittyvät esimerkiksi kestävien ihmissuhteiden muodostumiseen ja luottamuspulaan.
– Luottamuksen rakentuminen aikuisiin on vaikeaa, kun työntekijät vaihtuvat, toisin kuin perheissä, joissa on pysyvä aikuinen vierellä.
Videolla Maria kertoo, miten hän on huomannut laitosnuorten ajattelevan tulevaisuudesta.
Marian mukaan tietynlainen stereotypia seuraa huostaanotettuja nuoria. Leimautuminen ongelmanuoreksi tuntuu olevan yleistä.
Hän kertoo teini-ikäisenä jopa pelänneensä laitokseen joutumista.
– Olin jotenkin koko ajan tietoinen siitä, että tämän sijaisperheen vaihtoehto on laitospaikka. Ajattelin, että jos teen jotain tyhmää, niin joudun sinne.
Maria on aikuisiällä pohtinut paljon sijaisperheensä merkitystä. Hän on varma, että lopputulos olisi ollut erilainen, jos hänen sijoituspaikkansa olisi ollut laitoksessa.
– Koen tulleeni kohdatuksi tavallisena lapsena ja yksilönä, en ongelmana.
Videolla Maria pohtii sitä, miten sijaisperheessä kasvaminen on häneen vaikuttanut.
