Liedossa asuva Oscar Peréz on seurannut Ylen sunnuntaina päättyvää Invisible Heroes -sarjaa kenties keskimääräistä katsojaa tarkemmalla silmällä.
Suomalaisdiplomaattien ponnistelut ihmisten pelastamiseksi Chilen sotilasjuntan vainolta ovat osa hänen omaa elämäntarinaansa.
Hän on varma, että olisi kuollut tuhansien muiden mukana syksyn 1973 vallankaappauksen jälkeen, ellei Tapani Brotherus kumppaneineen olisi tarjonnut apuaan.
Elämme nyt rauhassa Suomessa, koska Tapani Brotherus on hyvä ihminen ja auttoi meitä.
Oscar Peréz
Oscar Peréz oli kuitenkin paennut vainoja jo aiemmin – kotimaastaan Guatemalasta Meksikon kautta rauhalliseksi luulemaansa Chileen.
Hengenvaarallinen uintimatka rajajoen yli
Opiskellessaan yliopistossa 1960-luvun lopulla Oscar Peréz oli toiminut hyvin aktiivisesti Guatemalan hallitusta vastaan. Opiskelijat järjestivät mielenosoituksia, mikä herätti viranomaisten huomion.
– Poliisi tuli kotiini ja tuhosi koko talon. Emme olleet kotona poliisin tullessa, mutta he kirjoittivat seinään ”tulemme takaisin”, kertoo Peréz.
Opiskelu, työssäkäynti ja elämä perheen kanssa kävivät mahdottomiksi. Peréz päätti lähteä pois maasta tuolloisen vaimonsa ja tyttärensä kanssa, mutta matkassa oli yksi mutka.
– Vaimoni oli raskaana, ja päätimme odottaa lapsen syntymistä Guatemalassa. Asuimme jo piilossa, sillä meillä ei ollut enää mahdollisuutta elää normaalielämää.
Lapsen synnyttyä Peréz alkoi järjestää matkaa Meksikoon. Vaimolle ja lapsille passit järjestyivätkin, ja he pääsivät matkustamaan Mexico Cityyn turisteina.
Oscar Peréz ei passia saanut.
– Lähdin kävelemään viidakkoon ja uin Guatemalan ja Meksikon rajalla olevan Rio Suchiate -joen yli turvapaikkaa pyytämään.
Pakomatka oli pitkä ja vaarallinen, eivätkä kova tuuli ja sade auttaneet.
Peréz ei osaa sanoa, kuinka hän selvisi kilometrin mittaiseksi arvioimastaan uintimatkasta. Hänen seuralaisensa menehtyivät joen kivikoihin.
– He kuolivat kaikki matkalla, hukkuivat jokeen. Vain minä selvisin yksin toiselle puolelle. Yritin vain uida ja uida niin nopeasti kuin mahdollista.
Vastarannalla sotilaat ottivat Perézin kiinni luullen tätä aluksi salakuljettajaksi. Hän onnistui kuitenkin vakuuttamaan viranomaiset taustastaan ja sai turvapaikan.
– Minut kuljetettiin Mexico Cityyn, missä perheeni odotti. Näin alkoi pakolaiselämämme Meksikossa.
Rauhallista elämää hetken aikaa
Pakolaiselämää Meksikossa kesti kolme vuotta, mutta rauhallista ei ollut sielläkään. Turvapaikasta huolimatta Oscar Peréz joutui tämän tästä vankilaan, aina kun maassa vieraili joku ulkomaalainen poliitikkovieras.
– Poliisi otti jatkuvasti kiinni ja jouduimme vankilaan 2–3 päiväksi, niin kauan kuin vieras oli maassa. Oli vaikea elää jatkuvassa vainossa.
Chilessä valtaan nousi vuoden 1970 vaaleissa Salvador Allenden vasemmistolainen hallinto, joka luotsasi maata kohti sosialismia.
– Kuullessani Allenden voitosta uskoin, että siellä oli mahdollisuus elää rauhassa.
Saatuaan Meksikon viranomaisilta luvan lähteä maasta Peréz perheineen matkasi Chileen.
Siellä heillä ei ollut mitään, ei asuntoa, ei työpaikkaa, ei tuttavia. Taksikuski vei perheen tietämäänsä halpaan hotelliin, jossa kuluivat ensimmäiset päivät.
Peréz kuuli paikallista jalkapalloseuraa johtavasta guatemalalaisesta, johon otti yhteyttä. Tämä tuli maanmiehensä apuun, ja Perezin perheelle järjestyi ensimmäinen vuokra-asunto Santiagossa, Chilessä.
Työpaikkakin järjestyi Etelä-Amerikan suurimman kuparikaivoksen kuljetuksia hoitavasta yhtiöstä, joka oli puolittain valtion, puolittain yksityisessä omistuksessa.
– Toimimme siellä kolme vuotta, niin kauan kuin Allenden hallitus oli vallassa. Oli hyvä firma, hyvät palkat, työntekijät olivat tyytyväisiä.
Verinen vallankaappaus suisti elämän kaaokseen
Rauhallinen elämä päättyi 11. syyskuuta 1973.
– Tuli Augusto Pinochetin vallankaappaus, ja he antoivat minulle kolme päivää aikaa lähteä pois maasta.
Matka venyi kuitenkin lähemmäs kolmea kuukautta. Sinä aikana Oscar Peréz ehti todistaa omin silmin monia kauheuksia, joita televisiosarjassa nähdään.
Oikeutta ei saanut, ja kun leiri oli täynnä, oli helppo tappaa.
Oscar Peréz
Sotilasvallankaappauksen jälkeisen kolmen päivän ulkonaliikkumiskiellon päätyttyä Peréz pääsi ajamaan Santiagon halki kuljetusyhtiön autolla.
– Pääsimme vapaasti kulkemaan, koska auto oli amerikkalainen luksusauto. Sotilaat luulivat meidän olevan diplomaatteja. Näimme kaiken, mitä tv-sarja näyttää, näimme ruumiit Mapocho-joen rannalla. Se on tosi tarina.
Hän on varma, että ilman suomalaisilta saamaansa apua hän itsekin olisi kuollut.
Jo kaappauspäivänä tuhansia vasemmistolaisia pidätettiin ja kuljetettiin kansallisstadionille kuulusteltavaksi, kidutettavaksi ja teloitettavaksi.
– Stadionin leirille joutuneista suurin osa kuoli. Oikeutta ei saanut, ja kun leiri oli täynnä, oli helppo tappaa.
Brotherus tarjosi turvapaikkaa tuntemattomasta maasta
Oscar Peréz menetti työpaikkansa, perheellä ei ollut enää asuntoa, eikä lapsilla mahdollisuutta käydä koulua.
Suoja löytyi aluksi katolisesta kirkosta. YK:n perustettua pakolaiskeskuksen Santiagoon perhe sijoitettiin sinne. Keskuksessa oli tuhansia pakolaisia eri maista, valtaosa Brasiliasta.
Pakolaisten etsiessä reittejä paeta sotilasjunttaa, saapui keskukseen mies pohjoisesta.
Hän oli suomalainen diplomaatti Tapani Brotherus, joka tuli tarjoamaan turvapaikkaa.
– Hän kysyi, kuka haluaa lähteä Suomeen. Kukaan ei halunnut, kun hän näytti missä Suomi on. Olin ainoa, joka nosti käden ja sanoin, että me lähdemme.
Brotherus kertoi Suomen päättäneen ottaa 300 pakolaista Chilestä. Vapaita paikkoja oli yhä paljon, sillä chileläiset eivät halunneet lähteä. Siksi Brotherus tuli pakolaiskeskukseen tarjoamaan paikkaa Chilessä oleville ulkomaalaisille.
Peréz arvelee maailman toisella laidalla sijaitsevan Suomen olleen monelle yksinkertaisesti liian kaukainen paikka, josta kukaan ei tiennyt mitään.
– Matkustaessani Tapani Brotheruksen kanssa lentokentälle hän kysyi, tiedänkö mitä kieltä puhumme. Sanoin, että varmasti englantia. Hän nauroi, että meillä on oma kieli, ja vaikea kieli onkin. Hänellä oli hyvä huumorintaju!
Oscar Peréz tietää, että Brotherus toimi riskillä eikä tämän oma diplomaattielämä ollut mutkatonta eri osapuolten paineessa.
– Hän on rohkea ja inhimillinen persoona. Koko ajan olen korostanut, että elämme nyt rauhassa Suomessa, koska Tapani Brotherus on hyvä ihminen ja auttoi meitä.
Hyinen Suomi otti lämpimästi vastaan
Vain harva chileläinen uskaltautui samaan lentokoneeseen Perézin perheen kanssa, sillä se suuntasi Eurooppaan Uruguayn kautta. Monet pelkäsivät Uruguayn sotilashallinnon ottavan pakolaiset kiinni ja jäivät odottamaan seuraavaa, Meksikon kautta kulkevaa lentoa.
Lentomatka sujui kuitenkin hyvin valtaosin Chilestä pakenevien ulkomaalaisten täyttämässä koneessa. Heitä oli Guatemalasta, Uruguaysta, Brasiliasta, Boliviasta ja Espanjasta.
– Suurin osa heistä oli elänyt epävarmaa pakolaiselämää jo Chilessä Pinochetin valtaannousun jälkeen, kertoo Oscar Peréz.
Ainoastaan pieni osa heistä lopulta päätyi Suomeen. Moni jäi kyydistä pois välilaskuilla Portugaliin, Tanskaan ja Norjaan.
Suomessa odotti hyinen marraskuu.
– Koko lentokenttä oli täynnä lunta. Luulimme laskeutuneemme mereen. Chilessä kyllä näki lunta vuoristossa, Guatemalassa ei koskaan.
Elämä Suomessa alkoi hyvin. Ensimmäinen majapaikka Suomessa löytyi Turun liepeiltä Aurasta, Punaisen Ristin vuokraamasta entisestä poikakodista. Turun viranomaiset kartoittivat pakolaisten koulutustaustaa, ammatteja ja kokemusta.
Osa sijoitettiin Helsinkiin, osa Tampereelle, vain pieni joukko jäi Turkuun.
Opiskelupaikka Oscar Perézille löytyi Raision aikuiskoulutuskeskuksesta, ja työura urkeni Turun kauppakorkeakoulussa. Suomeen oli kolme kertaa paenneen helppo kotiutua.
Pohjaton kiitollisuus Brotheruksen avusta
Liedosta, kivenheiton päästä Turusta kodin löytänyt Oscar Peréz tuntee yhä syvää kiitollisuutta Tapani Brotherusta kohtaan.
– Olen asunut Suomessa jo pitkän aikaa, ja olen ehtinyt soittaa hänelle ja kiittää. Hänen apunsa on ollut hyvin tärkeä meidän elämässämme.
Vuolaita kiitoksia Peréz sanoo jakaneensa aina kun on kertonut suomalaisilta saamastaan inhimillisestä kohtelusta.
– Tapani Brotherus on suuri suomalainen persoona. Emme koskaan voi unohtaa, kuinka paljon hän auttoi. Hän tiesi, että voimme kuolla Chilessä, ja hän halusi auttaa.
Lisää aiheesta:
Chilen sotilasvallankaappaus vaikutti Suomessakin (Yle Elävä arkisto)
