Sápmi
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Saamelaismääritelmän laajentaminen pelottaa saamelaisnuoria

Suomen Saamelaisnuoret -yhdistyksen puheenjohtajan Anne-Maria Maggan mielestä on tärkeää, että nuoret osallistuvat saamelaismääritelmäkeskusteluun. On tärkeää reagoida nyt, sillä nuoret joutuvat elämään tämän päivän päätösten kanssa tulevaisuudessa, sanoo Magga.

Anne-Maria Magga
Kuva: Anneli Lappalainen / Yle Sápmi
  • Yle Sápmi

Suomen Saamelaisnuoret -yhdistys julkaisi viime viikolla laajan lausunnon saamelaismääritelmästä. Lausunnossa he lupaavat oikoa mediassa leviäviä vääriä väittämiä saamelaismääritelmästä ja ILO 169 -sopimuksesta.

Puheenjohtaja Anne-Maria Maggan mielestä lausunnolle oli selkeä tarve. Suomessa ollaan parhaillaan uudistamassa saamelaiskäräjälakia ja sen myötä saamelaismääritelmäkin on kiivaan keskustelun alla.

Tärkeää reagoida omaan tulevaisuuteen

Nuoret katsovat tulevaisuuteen ja on tärkeää reagoida juuri nyt-

- Nuorethan joutuvat elämään tämän päivän päätösten kanssa vielä 50 vuoden kuluttuakin. Meille nuorille oli tärkeää reagoida nyt, ettei käy niin, että me jäämme vähemmistöön 50 vuoden kuluttua saamelaiskäräjillä, sanoo Magga.

"Huolena on, että miten meidän käy"

Taannoin uutisoitiin filosofian tohtori, dosentti Tapani Matala-Ahon laskelmasta, jonka mukaan nykyisen saamelaismääritelmän laajentaminen tarkoittaisi saamelaisten lukumäärän hurjaa nousua.

Matala-Ahon laskelman mukaan saamelaismääritelmän ulottaminen neljänteen polveen asti voisi tuoda Suomeen jopa 15 000 uutta saamelaista. Tämä huolestuttaa saamelaisnuoria.

- Sehän kuulostaa todella pelottavalta, kun tutkimukset näyttävät, että viidenkymmenen vuoden kuluttua saamelaiskäräjien vaaliluettelossa voi olla 15 000 uutta niin-kutsuttua saamelaista, tarkoitan sellaisia jotka saisivat äänioikeuden laajennuksen jälkeen. On huoli, että miten meidän käy, kun saamelaisten kimppuun hyökätään nyt kovasti, pohdiskelee Magga.

Magga uskoo, että heidän lausuntonsa edustaa hyvin saamelaisnuorten ajatuksia, sillä järjestössä ovat laajasti edustettuina kaikki saamelaisryhmät ympäri Suomea.

Suomen saamelaisnuorten järjestön lausunnon voit lukea Suomen saamelaisnuorten sivuilta.