Onneksi homma räjähti käsiin. Niin nokialainen Hanna-Leena Kuisma, 38, ajattelee nyt, kuusi vuotta burnoutin jälkeen.
– Olen aina ollut kiltti ja joustava, enkä ole osannut suojella itseäni. Töissä olin aina valmis mihin tahansa, Hanna-Leena kertoo.
Hän oli työskennellyt julkisessa terveyskeskuksessa viisi vuotta pääasiassa hammashoitajana. Hoitotyötä mieluisampia Hanna-Leenalle olivat toimistohommat, joita hän sai tehdä itsenäisesti. Työtehtävät vaihtuivat usein yllättäen kesken päivän.
– Hoitotyössä raskainta oli se, etten pystynyt hallitsemaan sitä. Ruokatauot jäivät usein pitämättä, ja jos hammaslääkäri oli myöhässä, asiakkaat kiukuttelivat minulle.
Eräänä päivänä helmikuussa 2017 Hanna-Leena oli väsynyt ja uskoi olevansa tulossa kipeäksi. Päivästä tuli taas kerran kiireinen, ja taukoja jäi pitämättä.
Hanna-Leenan olo huononi, ja hän hakeutui terveydenhoitajalle. Hän istui alas ja purskahti heti itkuun. Uupunut Hanna-Leena jäi sairauslomalle, joka kesti lopulta kolme kuukautta.
– Kun sain vihdoinkin luovuttaa ja levätä, jämähdin kotiin makaamaan. Ensimmäisen kuukauden elin sumussa.
Paino nousi 25 kiloa vuodessa
Hanna-Leena ei jaksanut enää harrastaa mitään. Roskaruoka ja herkut maistuivat. Hanna-Leenalla todettiin lievä masennus, ja hän aloitti masennuslääkityksen.
– Sanotaan, että lääke ei vaikuta painonnousuun, mutta varmasti vaikutti, koska se lisäsi ruokahalua. Lihoin vuodessa 25 kiloa.
Oltuaan kolme kuukautta sairauslomalla Hanna-Leena yritti palata osa-aikaisesti töihin. Hänelle mieluisat toimistotyöt otettiin pois. Jäljelle jäi hoitotyö, jossa hän joutui venymään kuten ennenkin.
Kesälomalla Hanna-Leena ymmärsi, ettei voisi enää palata samaan työhön. Hän haki opiskelemaan tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakouluun. Syksyllä alkoivat opinnot ja uusi työ asiakaspalveluneuvojana puhelinoperaattorilla.
– Toivuin edelleen uupumuksesta, mutta olin iloinen, että sain päiviini täytettä ja uutta opittavaa. Se auttoi pääsemään eteenpäin.
Elämänmuutos kesti aina pari viikkoa
Hanna-Leena yritti pudottaa painoaan pikadieeteillä ja rankoilla treeniohjelmilla. Hän ei jaksanut noudattaa niitä paria viikkoa kauempaa. Paino ei pudonnut, ja olo oli surkea.
– Vanhat vaatteet eivät menneet päälle, enkä tunnistanut itseäni peilistä. Silti minulla ei ollut fyysisiä eikä henkisiä voimavaroja rajuihin kunto-ohjelmiin.
Vanhat vaatteet eivät menneet päälle, enkä tunnistanut itseäni peilistä.
Hanna-Leena Kuisma
Hanna-Leena jätti painonpudotuksen sikseen. Kolmen vuoden ajan hän keskittyi ainoastaan opintoihin ja työntekoon. Kun opinnot alkoivat olla loppusuoralla, hän päätti käydä verikokeissa.
– Tulokset olivat karmaisevat: kaikki arvot viittasivat kakkostyypin diabetekseen. Tajusin, että jotain pitää tehdä.
Hän päätti muuttaa ruokailutapansa, kun opinnäytetyö olisi hyväksytty ja hänellä riittäisi energiaa muuhunkin. Hanna-Leena halusi ennen kaikkea veriarvonsa kuntoon ja lähti siksi liikkeelle ruoasta.
– Olen aina ollut perso suklaalle ja käynyt usein väsyneenä ostamassa kaupasta suklaalevyn. Olen vetänyt sen sitten jo autossa tai viimeistään kotimatkalla.
Uudet rutiinit ja uusi työ
Kesän korvalla Hanna-Leena jätti pois muut herkut paitsi jäätelön ja alkoi syödä iltapäivisin terveellistä välipalaa: rahkan, omenan ja kourallisen manteleita. Lisäksi hän alkoi käydä rauhallisilla kävelylenkeillä. Pois jäi myös alkoholi, jonka Hanna-Leena oli huomannut huonontavan paitsi veriarvoja myös unen laatua.
Kun välipalan syömisestä tuli rutiini, Hanna-Leena alkoi syödä myös aamupalaa ja myöhemmin viisi ateriaa päivässä. Sitten hän alkoi syödä enemmän kasviksia lounaalla ja päivällisellä.
– En odottanut radikaaleja muutoksia tai pyrkinyt pudottamaan painoani tietyssä ajassa. Tärkeintä oli saada oma pääni kuntoon ja olla itseäni kohtaan armollinen, Hanna-Leena sanoo.
Vuoden aikana paino putosi 15 kiloa, ja samalla veriarvotkin paranivat.
Syksyllä Hanna-Leena aloitti palveluneuvojan työn terveydenhuoltoalan yhtiössä Mehiläisessä. Hän piti yhä kiinni säännöllisestä ruokarytmistä ja kävelylenkeistä.
– Lopetin vaa’an kyttäämisen ja itseni kiusaamisen. Annoin kropalleni ja mielelleni aikaa keskittyä uusien asioiden oppimiseen.
Hanna-Leenan toipuminen uupumuksestaan oli edelleen kesken. Hän kertoi siitä avoimesti työnantajalleen.
– Kun kuormituin liikaa, se otettiin huomioon ja työtäni kevennettiin hetkeksi.
Korkea kynnys lähteä salille
Kun uusi työ oli tullut tutuksi, Hanna-Leena halusi alkaa käydä taas kuntosalilla. Tuttu personal trainer teki hänelle helpon aloitusohjelman, johon kuului muutama liike kerran viikossa.
– Oli iso kynnys lähteä salille, vaikka polte oli kova. Vanhat salivaatteeni eivät enää mahtuneet päälle ja pelkäsin, että kaikki katsovat minua, kun olen niin lihava, Hanna-Leena kertoo.
Treenaaminen tuntui hyvältä, ja kahden kuukauden jälkeen hän alkoi tehdä pidemmän treeniohjelman kahdesti viikossa. Nykyään salitreenejä on kolmesti viikossa. Lisäksi Hanna-Leena käy avantouimassa ja harrastaa kali-kamppailulajia.
Yksi muutos kerrallaan
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuspäällikön Susanna Raulion mukaan moni epäonnistuu muuttamaan elämäntapojaan, koska yrittää muuttaa liian monta asiaa kerralla.
– Paino voi pudota tiukalla dieetillä, mutta kukaan ei pysty elämään niin koko loppuelämäänsä. Syömistä ja esimerkiksi välipaloja ei pidä pelätä, Raulio kertoo.
Paino voi pudota tiukalla dieetillä, mutta kukaan ei pysty elämään niin koko loppuelämäänsä.
Susanna Raulio
Hän kannustaa aloittamaan itselle helpoimmasta asiasta. Se voi olla vaikka säännöllinen syöminen tai kasvisten lisääminen ruokavalioon.
– Elämäntapamuutosta ei kannata edes yrittää silloin kun on esimerkiksi uupunut tai elämä on hyvin hektistä, Raulio sanoo.
”Peikko tulee välillä olkapäälle”
Nykyisin Hanna-Leena on Mehiläisen suun terveyden myyntipäällikkö ja nauttii työstään.
– Tämä työ on kuin minulle tehty. Pidän ongelmanratkaisusta ja siitä, että olen saanut lisää vastuuta, hän kiittelee.
Työ ja vapaa-aika ovat nyt tasapainossa. Ja jos ne eivät joskus ole, Hanna-Leena tunnistaa uupumuksen merkit. Ensin kärsii uni, sitten liikunta ja lopulta hän haluaa vain käpertyä iltaisin peiton alle syömään suklaata.
– Uupua voi niin työssä kuin vapaa-ajallakin, jos tekemistä on liikaa. Tarvittaessa jätän pois yhdistystoiminnan ja salitreenit. Käyn vain kävelyllä.
Hanna-Leena on pudottanut painonsa samaan lukemaan kuin ennen uupumistaan. Hän huolehtii edelleen säännöllisestä syömisestä ja liikunnasta – eikä unohda myöskään herkuttelua. Hän on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan.
– Silti peikko tulee silti välillä olkapäälle sanomaan, että nyt pitää äkkiä laihduttaa. Osaan nykyisin hiljentää sen. Ulkonäössäni ei ole virheitä, ei kenenkään ulkonäössä ole.
