Suomen hallituksen edustajat ja Pohjois-Karjalan Sähkön eli PKS:n omistajakunnat keskustelivat Palokin koskien vapauttamisesta perjantaina Joensuussa.
Tapaamisen tavoite oli keskustella valtioneuvoston kanslian mahdollisuuksista aloittaa varsinaiset neuvottelut PKS:n johdon kanssa.
Heinävedellä sijaitsevien Palokin koskien vapauttaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Kyseessä on Suomen historian suurin virtavesien ennallistamishanke. Kosket padottiin 1961, ja vesi ohjattiin voimalaitokseen. Hallitus on varannut Palokin koskien patojen purkuun 20 miljoonaa euroa.
Palokin padon ja voimalaitoksen omistaa Pohjois-Karjalan Sähkö, joka on 17 itäsuomalaisen kunnan omistama sähköyhtiö. Yhtiön suurin omistaja on Joensuun kaupunki.
PKS on useaan otteeseen ilmoittanut, ettei se halua luopua padosta ja voimalaitoksesta.
Jatkoneuvotteluiden aikataulu auki
Joensuun kaupunginjohtajan Jere Penttilän mukaan tapaaminen valtioneuvoston kanssa oli informatiivinen ja hyvähenkinen.
Tapaamisessa ei keskusteltu Palokin padon ja voimalaitoksen myynnistä, vaan PKS:n omistajakunnat toivoivat tapaamisessa lisäselvityksiä Palokin koskien mahdolliseen vapauttamiseen liittyen.
Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen kertoo, että selvityspyynnöt koskivat muun muassa vaelluskalavaikutuksia, säätövoimaa, yhtiön osingonmaksukykyä, huoltovarmuutta ja ranta-asukkaiden asemaa.
Joensuun kaupunki on aikaisemmin ilmoittanut, että hallituksen varaama 20 miljoonaa ei riitä Palokin koskien ennallistamiseen. Penttilä kertoo, että omistajakunnat vaativat lisäselvityksiä myös voimalaitoksen arvon kartoittamiseksi.
Maakuntajohtaja Markus Hirvosen mukaan jatkoneuvotteluiden aikataulu ei ole tiedossa.
Valtioneuvostosta mukana tapaamisessa olivat valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Risto Artjoki ja valtioneuvoston omistajaohjausosaston päällikkö Maija Strandberg.