Luja tahto vie läpi harmaan kiven.
Tämä teksti yhdistettynä Jukurien kapteeniston kasvoilla komeili Mikkelin jäähallin päädyssä ennen toista playout-ottelua. Jukurit oli taipunut Pelicansille aiempana päivänä ensimmäisessä kohtaamisessa, vaikkakin mikkeliläiset olisivat kenties ansainneet enemmän.
Jukurien kannattajien lakanaan tiivistyi paljon, kenties koko playout-sarja. Ennen kevättä puhuttiin paljon, miten ulkomaalaispelaajat mahtavat suhtautua kevään otteluihin. Sarja näytti, että ainakin Jukurien ulkomaalaiset antoivat kaikkensa.
Peter Abbandonato saalisti pisteet 5+5, mutta hän nousi esiin erityisesti vahvana kamppailijana. Kanadalainen kuten myös koko Jukurien joukkue luisteli kurinalaisesti omiin.
Samanlaista lujaa tahtoa ja halua pelata yhteisölle ei ollut havaittavissa Pelicansilla. Esimerkiksi lähes 200 runkosarjapeliä Pelicansissa pelannut Ryan Lasch katseli selkä pystyssä neljännessä ottelussa, kun Viljam Sandvik teki 3–0-osuman alivoimalla Jukurit-ikoni Jesper Piitulaisen syötöstä.
Vastaavaa näkyi kaukalossa koko sarjan aikana. Siinä missä Jukurit iski puolustuksessaan terävästi kiinni Pelicansin pelaajiin, lahtelaiset puolustivat toisinaan vain näennäisesti Jukurien hyökkäyksiä.
Ennakkoon juuri Pelicansin piti olla hyökkäävä ja Jukurien perässä juoksija. Varsinkaan sarjan alussa Pelicans ei saanut luotua juurikaan vaarallisia maalipaikkoja. Kaukalosta ei löytynyt juonikkuutta ja tarvittavaa virtuoosimaisuutta edes ylivoimalla.
Pelicansin vaikeuksia kuvaa, että Wisehockeyn älykiekkotilastojen mukaan pelin momentum oli myös ratkaisupelissä käytännössä koko kolmannen erän Jukureilla, vaikka Pelicans oli takamatkalla.
Alivoimalla Pelicans oli puolestaan koko sarjan todella suurissa vaikeuksissa. Vaikka maalivahti Patrik Bartosak ei ole ollut parhaimmassa vireessä, toisinaan hän venyi muutamiin huipputorjuntoihin ja piti Pelicansin kiinni tuloksessa.
Pelicansilla on edelleen hurja potentiaali materiaalinsa takia, mikä on merkittävä etu karsintasarjassa. Toisaalta näin piti olla myös Jukureita vastaan.
Lahdessa on syytä olla huolissaan, ettei Pelicans näyttänyt yhtenäiseltä ja kurinalaiselta joukkueelta. Päinvastoin: pelaajat ottivat typeriä jäähyjä ja nostivat ajoittain selän pystyyn.
Sami Kapasella ja pelaajilla on iso työ kääntää vene toiseen suuntaan. Pelicans saanee asenteensa kuntoon, mutta henkinen valmius suorittaa riittävällä rentoudella ja luovuudella tärkeillä hetkillä vaatii vapauttavia onnistumisia heti alkuun.
Täytyy myös muistaa, että Jokerien päävalmentaja Risto Dufvan jääkiekko tunnetaan vastustajan pelihuumorin pilaamisesta. Dufvaa auttaa, että puolustuksessa on Pelicansista tutun Ben Bloodin, Rony Ahosen ja Teemu Suhosen kaltaisia liigakonkareita. Myös taistelija Saku Forsblom ja pistehirmu Riku Tuomola ovat vääntäneet kymmeniä pelejä SM-liigassa.
Jokereiden suurin haaste on ehdottomasti maalivahtiosastolla. 21-vuotias Jokerien oma kasvatti Sisu Heikkeri on pelannut hyvän runkosarjan ja pudotuspelit, mutta hän on täysin katsomaton kortti SM-liigapelaajia vastaan. Ihan hyvä ei välttämättä riitä.
Jokereilla on kuitenkin lähtökohtaisesti parempi tilanne kuin Jukureilla, joka pelasi edellisen kerran karsinnoissa keväällä 2013 Ilvestä vastaan. Silloin Jukurit karsi paikasta ilman parhaimpia pelaajiaan, jotka olivat jo loukkaantuneet Mestiksen pudotuspeleissä.
Loppujen lopuksi Jukurit taipui, kun se ei onnistunut lukuisista paikoistaan ja Ilveksen Ville Kolppanen vei maalivahtien taiston Andreas Bernardia vastaan.
Tänä keväänä Jokerien tie on ollut kevyempi, eikä se ole kärsinyt juurikaan pahoista loukkaantumisista. Jokerien hyökkäyksestä löytyy viimeistelijöitä, jotka pystyvät Juhamatti Aaltosen ja Valtteri Filppulan johdolla varmasti vahingoittamaan Pelicansin alivoimaa.
Historiaankin peilaten juuri maalivahtiosasto on Jokereiden suurin kysymysmerkki.
Pelicans lähtee karsintoihin suosikkina. Heidän on kuitenkin käsiteltävä tilanne viimein henkisellä tasolla ja pelattava SM-liigatemmolla. Velttoiluun ei ole varaa.
