Sápmi
Artihkal lea 8 jagi boaris.

Lapin kansanedustajat pitävät saamelaiskansanedustajan asettamista vaikeana – Vaatisi perustuslain avaamista

Paavo Lipponen sanoi hiljattain saamelaisten tarvitsevan oman kansanedustajan eduskuntaan. Lapin kansanedustajat pitävät asiaa hankalana, mutta kannatusta myös löytyy.

Lapin kansanedustajat
Govva: Yle
  • Xia Torikka

Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen sanoi syyskuun alussa NordArc-seminaarissa, että saamelaisilla pitäisi olla oma kansanedustaja eduskunnassa.

Lipponen tuli siihen mielipiteeseen kuunneltuaan Norjan saamelaiskäräjien presidentin Aili Keskitalon puheenvuoroa seminaarissa. Paavo Lipposen mielestä eduskunnassa pitäisi olla yksi kansanedustajapaikka lisää, joka tulisi olla saamelaiselle tai saamelaisia edustavalle kansanedustajalle.

Yksi ihminen ei voi edustaa koko saamenkansaa

Lapin kansanedustaja Mikko Kärnän(kesk.) mielestä yksi ihminen ei voi edustaa kaikkia saamelaisia.

– Saamelaisten joukkoon mahtuu monenlaisia ajatuksia politiikasta ja yhteiskunnan kehittämisestä; poronhoidosta kaupunkipolitiikkaan ja esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin. Saamelaispoliittisten kysymysten tulee olla poliittisten puolueiden kiinnostuksen kohteena nyt ja tulevaisuudessa, mutta on loukkaavaa ajatella, että henkilön etninen tausta voisi määrittää hänen yhteiskunnallisen ajattelunsa, sanoi Kärnä aikaisemmin.

Enontekiön uusi kunnanjohtaja Mikko Kärnä
Mikko Kärnä Govva: Katja Keskitalo

Myös toisen keskustan lappilaisen kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan mielestä yksi ihminen ei voi edustaa koko saamenkansaa. Maijala pitää ajatusta hyvänä, mutta käytännössä vaikeana toteuttaa.

– Se on sen takia hankalaa, kun saamelaiset ovat niin hajainen kansa. On niin monia eri saamelaisryhmiä ja erilaisia poliittisia näkemyksiä, niin se ei käytännössä vastaisi tarkoitustaan, kommentoi Maijala.

kansanedustaja Eeva-Maria Maijala
Eeva-Maria Maijala Govva: Jarno Tiihonen / Yle

– Minusta paljon paremmin toimisi, jos parantaisi saamelaisten yhteistyötä nykyisten kansanedustajien kanssa. Esimerkiksi minä itse, vaikka en itse saamelaisrekisteriin kuulukaan, kuuntelen saamelaisia hyvin paljon. Käyn usein saamelaisalueella, ja jos täällä kysytään, niin kerron täällä eduskunnassa millaisia näkemyksiä asioihin on ja miten asia voisi olla, kertoo Maijala.

"Hyvä alku keskustelulle, mutta hankala järjestää käytännössä"

Kansanedustaja Katri Kulmunin(kesk.) mielestä tämä oli hyvä avaus keskustelulle. Kulmuni pitää asiaa mielenkiintoisena.

– Pitäisi selvittää, millälailla muualla maailmassa on tälläistä. Tämä oli aivan mielenkiintoinen keskustelun avaus Lipposelta. Sitten meillä olisi 201 kansanedustajaa, kuten Lipponen sanoi, sanoo Kulmuni.

Saamelainen kansanedustaja ei tulisi viemään kenenkään kansanedustajan paikkaa, vaan eduskuntaan tulisi yksi paikka lisää.

Katri Kulmuni.
Katri Kulmuni Govva: Laura Valta / Yle

– Se pitäisi mennä kuten Ahvenanmaalla, joka on itsehallinollinen alue, mikä perustuslain mukaan saa yhden ehdokkaan paikan, niin samallalailla pitäisi lisätä kansanedustajien paikkoja yhdellä, jos tämä prosessi lähtee käyntiin. Se tietenkin vaatisi perustuslaillisita ja valtiotieteellistä tutkimusta, Kulmuni pohtii.

"Herää kysymys, kuka valitsisi saamelaiskansanedustajan?"

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi pitää ajatusta vaikeana toteuttaa, koska olisi epäselvää miten äänestys tapahtuu. Saamelaiskäräjävaaleissa saavat äänestää vain vaaliluetteloon kuuluvat saamelaiset.

Lapin kansanedustaja Markus Lohi
Markus Lohi Govva: Jorma Korhonen / Yle

– Ajatushan on mielenkiintoinen, mutta kun ajatellaan tarkemmin, niin tulee vaikeuksia. Meillä on perustuslaissa yleinen ja yhteinen äänestysoikeus, niin herää kysymys, kuka valitsisi saamelaiskansanedustajan. Se ei myöskään voi olla alueellinen edustaja, koska saamelaiset ovat levittäytyneet ulkopuolelle.

– Meillähän ei ole vähemmistöillä omat kansanedustajat. Ahvenanmaankin edustaja valitaan vaalipiiristä, se on oma vaalipiirinsä, kertoo Lohi.

Kannatusta ajatukseen löytyy

Vasemmistoliiton kansanedustaja **Markus Mustajärvi **kannattaa ajatusta saamelaisesta kansanedustajasta. Hänen mukaan olisi hyvä, jos Lappia edustaisi vielä yksi ihminen lisää.

– Tämä on ajatuksena kannatettava, etenkin jos se tehtäisiin niin, että se lisäisi Lapin kansanedustajien määrää. Se ei ainakaan heikeintäisi Lapin aluetta. Sitten pitäisi löytää valintatapa, mikä tyydyttäisi kaikkia.

– Se lisäisi pohjoisalueiden painoa, ja tietenkin myös se, että saamelaisalueella on tulevaisuudessakin asioita mitkä aiheuttaa kiistoja, mitä ei ole helppo ratkaista, niin sitten kuin olisi suora yhteys vähemmistöön, niin se parantaisi tilannetta, sanoo Mustajärvi.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Inkinen.
Markus Mustajärvi Govva: Juha-Pekka Inkinen / YLE

Prosessi saamelaisen kansanedustajan saamiseen on pitkä, eikä se tule tapahtumaan vielä vuosiin.

– Se vaatisi perustuslain avaamisen, mutta ensinnäkin meidän pitäisi kuulla eri poliittisia tahoja, ja jos löytyy tarpeeksi myötämielisyyttä, niin sitä voisi ruveta poliittisesti ajamaan eteenpäin ja ruveta miettimään, miten sen teknisesti toteuttaisi, mietiskelee Markus Mustajärvi.      

Tärkeää jatkaa keskustelua

Johanna Ojala-Niemelän (SDP) mielestä keskustelua asiasta pitäsi pitää yllä.  

– Voisi sanoa, että tähän asiaan on monta näkökulmaa. Toisaalta, kun saamelaiset on niin moniääninen kansa niin ilmenee kysymys, että voiko yksi ihminen edustaa koko kansaa. Toisaalta taas, olisi hyvä jos olisi oma edustaja, joka olisi riippumaton puolueista, niin saisi mahdollisesti muiden puolueiden tuet helpommin.

– Ja myös se, että kuinka paljon yksi ihminen voi vaikuttaa, kun monissa saamelaisia koskevissa asioissa tarvitaan koko eduskunnan tuki. Tässä on monia näkökulmia. Sillä välin, kun edustajaa ei ole, toivoisin että saamelaiskäräjien ja Lapin kansanedustajien yhteistyö lisääntyisi.

Ojala-Niemelän mukaan asiaa pitäisi miettiä perusteellisesti.

Johanna Ojala-Niemelä
Johanna Ojala-Niemelä Govva: Jarno Tiihonen / Yle

– Ydinkysymys on, että kuuluisiko saamelaiskansanedustajan ääni kovempaa tai voimakkaamin, eli minusta pitäisi mietiskellä asiaa, mutta en suoralta kädeltä ole ehdotusta vastaan, sanoo Ojala-Niemelä.

Lipposen sanalla on painoarvoa

Paavo Lipponen, joka ehdotti saamelaiskansanedustajaa, on ollut Suomen pitkäaikaisin pääministeri, niinpä hänen sanallaan on painoarvoa.

Kansanedustaja Ojala-Niemelän mukaan keskustelu asiasta on jo aloitettu eduskunnassa.

– Meillä itseasiassa on keskustelu käynnissä asian puolesta ja vastaan. Niin miten **Aili Keskitalo **sanoi, että kun Lipponen sanoo jotakin, niin sillä on painoa, niin me olemme jo kahviossa keskustelleet asiasta, kertoo Johanna Ojala-Niemelä. 

Yle Sápmi ei ole vielä tavoittanut perussuomalaisten kansanedustajaa Hanna Mäntylää antamaan kommenttia asiasta.