Suomalaiselle urheilun suurkuluttajalle Tareq Abdesselem on nimi, joka tuskin soittaa kelloja. Karatepiireissä ranskalainen tunnetaan kuitenkin paitsi entisenä huippuottelijana myös yhtenä lajin merkittävimmistä valmentajista, jonka opit ovat haluttuja ympäri maailmaa.
Abdesselem on käänteentekevä henkilö mitä tulee 20-vuotiaan porilaisen Venla Karttusen ja hänen isänsä Janne Karttusen elämään karaten parissa. Karttusten ja ranskalaisen tiet kohtasivat keväällä 2018 kaukana Porin itäisestä osasta, Sampolan ja Impolan kupeessa sijaitsevasta Porin kamppailu-urheilukeskuksesta.
– Bongasin Instagramista, että Tareq järjestää Kazakstanissa viikon leirin huippuottelijoille. En miettinyt vaatimuksia sen kummemmin, vaan lähetin hänelle heti sähköpostiviestin ja kysyin, olisiko Venlan mahdollista päästä mukaan. Hetkeä myöhemmin tuli vastaus, että tervetuloa, Janne Karttunen muistelee Porin kamppailu-urheilukeskuksen tatamilla Venla-tytär vierellään.
Avautunut mahdollisuus piti käyttää hyväksi, joten isä osti itselleen ja tuolloin 16-vuotiaalle Pohjoismaiden mestaruuden voittaneelle tyttärelleen lentoliput kaakkois-Kazakstanissa sijaitsevaan 1,5 miljoonan asukkaan Almatyyn. Leiri peruttiin kuitenkin ennen lähtöä. Karttuset päättivät pitää silti matkasuunnitelmastaan kiinni.
– Liput ja kaikki olivat hankittuna. Lopulta leirin peruuntuminen oli meille lottovoitto, sillä Venla pääsi viikoksi harjoittelemaan ainoana eurooppalaisena paikalliselle salille Tareqin ja Kazakstanin huippuottelijoiden kanssa. Moni ihmetteli, miten 16-vuotias pysyi muiden mukana, valmentajaisä kehaisee.
– Se olit kyllä sinä, joka herätti meistä kahdesta eniten huomiota, Venla Karttunen kuittaa ja viittaa isänsä intoon hankkia tietoa.
– 30–40 videota ja pari vihkollista muistiinpanoja tuli kerättyä. Siellä tajusin, että ei hemmetti! Sillä, mitä näimme siellä, ei ollut mitään tekemistä perinteisen karaten kanssa. Se oli raakaa kilpaurheilua, isä sanoo.
Venla Karttunen nyökkää isänsä suuntaan ja toteaa:
– Muutamat videosulkeiset on sittemmin pidetty.
Koska karate ei ole päivittäisuutisoinnissa valtalajin asemassa, tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kerrata karaten ja sen tyylilajien perusasioita.
Niitä ei nimittäin todellakaan voi niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi.
Itsepuolustustaidot pohjana
Karate on Okinawan saarella Japanissa kehitetty taistelutaitolaji, joka on alun perin kehitetty itsepuolustukseen. Sitä on opetettu yleisesti 1900-luvulta.
Venla Karttunen pyrkii maailman huipulle karaten tyylilajissa nimeltä kumite, joka on valtasuuntaus olympiakaraten arvokilpailuissa.
Viime vuonna Tokiossa karate oli ensi kertaa mukana virallisena olympialajina. Tuolloin mitaleista kamppailtiin niin miehissä kuin naisissa neljässä eri luokassa: katassa ja kolmessa kumiten painoluokassa.
Näissä kuten kaikissa karaten tyylimuodoissa keskeistä roolia näyttelevät kehonhallinta sekä liikenopeus ja -vahvuus.
Karate pohjautuu kataan, jossa urheilija tekee ennalta määrättyjä liikesarjoja ottelemalla kuvitteellista vastustajaa vastaan. Kumitessa tatamilla on puolestaan kaksi toisiaan vastaan mittelevää ottelijaa.
Kumitessa ottelu kestää kolme minuuttia, minkä aikana karatekat pyrkivät saamaan pisteitä lyönnein, potkuin ja kaadoin.
Ottelija saa hyökätä vastustajan päähän, kasvoihin, kaulaan, vatsaan, rintaan, selkään ja kylkiin niin, ettei isku saa kuitenkaan olla kohtuuttoman kova.
Liian kovasta kontaktista iskun suorittaja saa varoituksen, ja neljästä varoituksesta ottelija hylätään.
– Minut on hylätty muutaman kerran liian kovista kontakteista, Venla Karttunen myöntää.
Tarpeettoman kova isku voi päättää myös ottelun välittömästi. Näin kävi muun muassa Tokion olympialaisissa miesten yli 75-kiloisten luokan finaalissa, jossa saudiarabialainen Tareg Hamedi tyrmäsi iranilaisen Sajjad Ganjzadehin.
Tuomaristo katsoi saudin potkun iranilaisen leukaperiin olleen kohtuuttoman kova, ja Ganjzahedista tuli historian ensimmäinen tajuttomana olympiakultaa saavuttanut urheilija.
Karatessa avainasemassa on nimenomaan hallittu voimankäyttö.
Suomalaisten kunnian vuosikymmenet
Karatella on Suomessa noin 15 000 harrastajaa, joista olympiakarateen eli kataan ja eritoten kumiteen keskittyviä on vain murto-osa.
Perinteisissä karaten tyylilajeissa ottelija hakee yhdellä potkulla tai lyönnillä täydellistä suoritusta, jolla veisi vastustajan tatamiin.
Sen sijaan olympiakaratessa, joka tunnetaan myös urheilukaratena, ottelut jatkuvat täydet kolme minuuttia tai siihen saakka, että vastustajan pistejohto kasvaa kahdeksaan pisteeseen. Yhdestä suorituksesta ottelija voi saada yhdestä kolmeen pistettä.
Janne Karttunen on toiminut urheilukaratessa A-maajoukkueen huippuvaiheen valmentajana vuodesta 2020.
Tuolloin Karttunen sai valmiiksi ammattivalmentajan tutkinnon, jonka opinnäytetyönä hän päivitti suomalaisen karaten pelikirjaa ensi kertaa sitten 1990-luvun.
Viime vuosina olympiakarate on ollut näkyvillä suomalaisessa mediassa Titta Keinäsen ansiosta.
Keinänen saavutti kumitessa yli 68-kiloisten sarjassa EM-pronssia vuonna 2019 ja voitti edellisenä vuonna korkeimman kategorian eli K1-sarjan osakilpailun ensimmäisenä suomalaisena.
Saavutukset poikivat Keinäselle Urheilugaalassa Vuoden läpimurto -palkinnon.
Suomalaisen urheilukaraten historiassa menestystä kuitenkin riittää. Kun lajin MM-kisat kasvoivat 1980-luvulla nykyiseen muotoonsa, suomalaiset voittivat mitaleja laajalla rintamalla.
Vuoden 1982 MM-kisoissa Taiwanissa Jukka-Pekka Väyrynen saavutti ensimmäisenä suomalaisena kumiten maailmanmestaruuden voittamalla alle 60-kiloisten painoluokan.
Vuoden 1986 MM-kisoissa Australiassa MM-kultia tuli kaksin kappalein: Sari Kauria voitti alle 53-kiloisten ja Ritva Varelius alle 60-kiloisten sarjan.
Näissä kisoissa Suomi sai MM-historiansa suurimman mitalisaaliin, kun Sari Laine säesti juhlia alle 53-kiloisten pronssillaan ja miehissä Erik Piispa otti pronssia alle 65-kiloisissa.
Suomi on edelleen historian 16. menestynein maa urheilukaraten MM-tilastoissa.
EM-tilastoissa sinivalkoiset värit löytyvät peräti sijalta kymmenen.
Sari Laine on meriiteiltään eniten saavuttanut suomalaiskarateka. Hän voitti urallaan henkilökohtaisen maailmanmestaruuden ja kuusi EM-kultaa, ja kun joukkuekilpailut sekä himmeämmät mitalit lasketaan mukaan, Laineen mitalisaldo nousee 18:aan.
Laine pääsi uransa lopussa ensimmäisenä suomalaiskaratekana osingolle valtion verottomasta urheilija-apurahasta.
– Sinne pääsy edellyttäisi MM-mitalia, Venla Karttunen pohtii.
Sellaiseen Karttunen tähtää 26.–30. lokakuuta Turkissa järjestettävissä nuorten MM-kisoissa.
– Päätyyn asti olisi tarkoitus mennä.
Espanjalaislegenda löi alkutahdit
Suomalaisten menestys 1980- ja 1990-luvuilla pohjautui pitkälti espanjalaiseen Antonio Oliva Sebaan, jolta suomalaiset saivat ensimmäisten joukossa tietoa siirtymässä perinteisestä karateharjoittelusta urheilukaraten vaatimuksiin.
Lisäksi Seba kehitti tuloksekkaita ottelutyylejä. Niistä nauttinut Erik Piispa kokosi suomalaisen karaten ensimmäisen pelikirjan. Janne Karttunen päivitti kyseistä teosta toissa vuonna julkaistussa opinnäytetyössään.
– Tiedonsiirto on ollut kaikki kaikessa. Sain Erikin vanhat muistiinpanot ja yhdistelin 1980-luvulta juttuja nykypäivän taktiikoihin, Janne Karttunen kertoo.
Hänen mukaansa Suomen karatessa on käynnissä sukupolvenvaihdos, jossa urheilukarate pyrkii asemoimaan itsensä niin, että kynnys harrastekaraten ja totisen toiminnan välillä pienentyisi.
– Harrastuspuolella voi pitää hauskaa, vaikka ottaisi vaikutteita kilpailupuolelta. Kaikkien ei tarvitse ottaa lajia totisesti, Janne Karttunen sanoo.
Suomella on lupaavia nuoria naisten puolella, mutta nuorten miesten tilanne huolestuttaa maajoukkuevalmentajaa. Torstaina alkavissa nuorten MM-kisoissa Suomen viisihenkisessä joukkueessa kaikki ovat naisia.
– Miehissä on kolme hyvää ottelijaa, jotka ottelevat K1- ja Serie A-kisoissa (korkeimmat kategoriat), mutta pojissa tilanne on todella heikko. Titan takana on sentään tulossa viisi lahjakasta naista. Heistä Venla (-55 kg), Kiia Koponen (-61 kg) ja Elina Lehtonen (-68 kg) voivat jo nyt voittaa hyvänä päivänä kenet tahansa, Karttunen sanoo.
Porista Tukholmaan ja takaisin
Pori on tarjonnut asuinpaikkana Venla Karttuselle vahvan kasvualustan karatekana.
Vuoden 2014 EM-pronssimitalisti Helena Kuusisto on Karttusen entisen seuran Porin Shotokanin ottelija, ja kotimainen kiintotähti Titta Keinänen on kotoisin vain reilun 50 kilometrin päässä sijaitsevasta Eurasta.
Valmennuspuolella apua ovat antaneet niin crossfitin maailmanmestari Mikko Salo, judossa muutaman sekunnin päässä olympiapaikasta ollut Jari Mäkelä kuin pikajuoksuvalmentajana tunnettu Jussi Ihamäki.
Vapaaottelun kansainvälistä huippua kolkutteleva Jesse Urholin harjoittelee samaisessa Porin Kamppailu-urheilukeskuksessa kuin Karttunen.
Reippaan 80 000 asukkaan kaupungissa kamppailu-urheilukulttuuria siis riittää.
Jotta ovet aukeaisivat karaten absoluuttiselle huipulle, Karttuset ovat päättäneet kuitenkin panostaa kansainvälisiin harjoitusvastustajiin.
Ennen koronapandemian alkua Venla Karttunen vietti vaihto-oppilasvuoden Tanskassa, minkä jälkeen hän pääsi Ukrainaan Anzhelika Terliuhan valmentajan vetämälle kansainväliselle leirille.
Terliuha saavutti hopeaa Karttusen sarjassa eli alle 55-kiloisissa Tokion olympialaisissa.
– Suurin osa olympia- ja MM-mitaleita voittaneista urheilijoista, joiden kanssa olen päässyt harjoittelemaan, on ihan samanlaisia ihmisiä kuin kuka tahansa muukin. Harjoitellessa tittelit unohtuvat, Venla Karttunen toteaa.
– Se leiri alleviivasi, että huippujen pariin kannattaa hakeutua sen minkä kerkeää. 40 maailman valiota eri puolelta palloa treenasi viikon samassa tilassa kaksi kertaa päivässä, valmentajaisä komppaa.
Sittemmin Karttuset ovat matkustaneet karateharjoitusten perässä aktiivisesti, eritoten Baltiassa ja Ruotsissa.
Tukholmasta kaksikko on löytynyt olympiatason harjoitusvastusta siinä määrin, että tarpeen tullen he matkustavat Porista Tukholmaan ja takaisin saman päivän aikana.
Kun lasketaan yhteen autolla kuljettava edestakainen matka Porin ja Turun lentokentän sekä Tukholmassa Arlandan lentokentän ja paikallisen karatesalin välillä ja lisätään niiden päälle Turun ja Tukholman välinen edestakainen lento, päivässä matkattavaa tulee yhden harjoituksen vuoksi noin 900 kilometriä.
– Vaikka marraskuun alussa olisi lauantaina SM-kisat, sunnuntaina todennäköisesti lennetään Tukholmaan treenaamaan yhdeksi päiväksi, koska se antaa niin paljon. Aamulla sinne ja illalla takaisin. Ne ovat valintoja, ei sen kummallisempaa, Janne Karttunen sanoo.
Vakava loukkaantuminen takana
Venla Karttusella riittää nälkää nuorten MM-kisoihin, sillä viime kautta sotki pahoin keväällä tullut jalkavamma. Se esti muun muasssa osallistumisen karsintaturnaukseen, josta olisi ollut jaossa paikkoja Tokion olympialaisiin.
– Oikean jalan varvas repesi alkulämmittelyssä hölkätessä ympäri salia. Kaarteessa varvas jäi jotenkin huonoon asentoon ja astuin sen päälle koko painollani. Varvas napsahti kokonaan auki. Minulta puuttuvat kaikki nivelet tältä puolelta, ja nivelkapselissa on repeämä. Normaaliksi se ei enää palaa, sairaanhoitajaksi opiskeleva Karttunen osoittaa varvastaan.
Vaikka valmentajaisä on ammatiltaan palomies ja Afganistanissa palvellut sotilas, näky kylmäsi konkaria.
– Varvas halkesi niin, että luu, jänteet ja kaikki näkyivät. Se oli rajun näköinen. Paljon on tullut nähtyä, mutta kun omalle tyttärelle kävi niin. Jännitettiin vain, tuleeko jalka ylipäätään kuntoon.
Puoli vuotta myöhemmin Karttunen otteli 19-vuotiaana aikuisten MM-kisoissa Dubaissa ja selviytyi toiselle kierrokselle. Paikka 3. kierrokselle, jossa vastaan olisi tullut maailmanmestaruuden lopulta voittanut Egyptin Ahlam Youssef, lipui käsistä ottelun viime sekunneilla.
– Siitä matsista on turha puhua, lupaus toteaa lakonisesti.
Takaiskut jatkuivat tämän vuoden helmikuussa, kun Kansainvälinen olympiakomitea KOK ilmoitti pudottavansa vastikään Tokion olympialaisissa debytoineen karaten Pariisin vuoden 2024 kisaohjelmasta.
Pudotus otettiin karateväessä tyrmistyneinä vastaan, etenkin kun Ranska on lajin historian toiseksi menestynein valtio Japanin jälkeen.
Karaten kansainvälisyydestä kertoo myös, että kaikki kahdeksan Tokiossa jaossa ollutta olympiakultaa menivät eri maihin. Karatella on vielä ohut sauma päästä osaksi vuoden 2028 Los Angelesin olympiaohjelmaa.
– Olihan se outoa ja shokki, kun kaikki olettivat karaten olevan mukana Pariisissa. Minulle se ei ollut kuitenkaan sellainen juttu, että löisin hanskat tiskiin. Ikäni puolesta Losissa 2028 kilpaileminen ja menestyminen olisi ihan mahdollista. Kukapa ei haluaisi kilpailla ja menestyä olympialaisissa, Venla Karttunen sanoo.
Karttunen olisi Los Angelesin kisojen aikaan 26-vuotias. Esimerkiksi Tokion olympialaisissa Karttusen painoluokan neljästä mitalistista kaksi oli 29-vuotiaita ja yksi 28-vuotias.
Kuten monessa kamppailulajissa, myös karatessa olympialaisten karsintasysteemissä mikään ei tullut ilmaiseksi: kisapaikan lunasti vain yhdeksän urheilijaa.
Näistä yhdeksästä Tokiossa alle 55-kiloisissa kilpailleesta karatekasta vain yksi selvisi muutamaa kuukautta myöhemmin järjestetyissä MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
– Systeemi on raaka, ja alle 55-kiloiset on naisissa tällä hetkellä maailman tasokkain sarja. Ilmaiseksi ei saa mitään, Janne Karttunen toteaa.
– Eikä pyydetäkään, Venla komppaa.
Venla Karttunen aloittaa MM-urakkansa alle 21-vuotiaiden alle 55-kiloisten sarjassa perjantaina. Hänen lisäkseen Suomea edustavat Sonya Saadaoui U18 -59kg, Ronja Palva U18 +59kg, Saimi Nikander U21 -50kg ja Kiia Koponen U21 -61kg.
