J. Karjalainen palaa keikkalavoille ensi vuonna

Esimerkiksi kesäkuun ensimmäiset festivaalikeikat on nyt julkaistu.

J. Karjalainen lavalla.
J. Karjalainen esiintyi Kokkolan viinijuhlilla elokuussa 2021. Kuva: Kalle Niskala / Yle
  • Petri Niemi

Arttisti J. Karjalainen palaa keikkalavoille ensi vuonna puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Loud’n Live promotion kertoi keskiviikkona 13. marraskuuta tiedotteessaan, että Karjalainen esiintyy 6.-7. kesäkuuta järjestettävässä Saaristo festivaalissa Kaarinassa.

Lahdessa kesäkuun puolivälissä 2025 järjestettävä XXL Kesä-Mössö julkisti maanantaina valtaosan esiintyjistään. Karjalainen esiintyy myös lahtelaistapahtumassa

Mössön isäntä Antti Puhakka odottaa, että Mukkulan tapahtumapuistoon hteensä 15 000 kävijää. Viime kesänä festivaali keräsi 11 000 ihmistä.

Karjalainen kertoi Instagram-päivityksessään viime viikolla, että uusi albumi julkaistaan ensi keväänä.

Juttua muokattu 13.11. klo 9.24: Poistettu otsikosta virheellinen tieto, että kesäkiertue alkaisi Lahdesta. Korjattu myös juttuun uusi tieto, että kesäkiertue käynnistyy Kaarinasta ja poistettu jutusta lahtelaisjärjestäjän sitaatti, jossa kerrottiin virheellisesti artistin kesäkiertueen alkavan Lahdesta.