Korostetaan heti aluksi: en ole paljastamassa, miksi Sami Pajarin ja Enni Mälkösen tiet erosivat.
Sen sijaan avaan, mikä on mielestäni ainoa asia, jolla on väliä, kun kuljettaja vaihtaa kartturia, sekä miksi otsikko- ja somemyrsky, joka asiasta syntyi, oli lopulta aivan turha.
Ja kyllä, ymmärrän sen, että jokainen uusi juttu, kuten tämä, pitää ”kohun” kierroksia yllä.
Kuten Pajari asian pahoitteluviestissään ilmaisi, porua tuskin olisi syntynyt, jos hän olisi tiiminsä kanssa viestinyt asiasta selkeästi ja johdonmukaisesti.
Tähän olisi voinut varautua etukäteen, kun kerran päätös oli tehty hyvissä ajoin ennen rallia. Tyylikkäät kiitokset yhteisistä vuosista, molempien näkökulma asiaan ja eteenpäin.
Mutta virheitä sattuu, niin viestinnässä kuin erikoiskokeilla.
Mikä sitten oli syynä teiden eroamiseen? Sitä eivät osapuolet ole halunneet vielä kokonaan kertoa. Siinä ei ole mitään moitittavaa.
Toki kun valitsee vaikenemisen, on varauduttava huhuihin ja niiden kiertämiseen. Ihmisten uteliaisuutta ei kannata aliarvioida. Globaalisti uteliaisuus on pitänyt elossa keltaista lehdistöä sen olemassaolon ajan. Sama uteliaisuus on sosiaalisen median polttoainetta, halusi sitä tai ei.
Jos huhumyllyn on valmis kestämään, ei kertomatta jättämisessä ole ongelmaa. Kaikki myrskyt laantuvat lopulta.
Kartturin vaihtaminen on ralliautoilussa tavallista. Silti kartturi voi, aivan syystä, olla päätökseen pettynyt.
Kun kuski tekee päätöksen, on päätös aina yksin hänen. Syy on yhtälössä, joka ei tule koskaan muuttumaan.
Paras kartturi ei koskaan voita mestaruutta, jos kuski on keskinkertainen.
Paras kuski voi voittaa mestaruuden, vaikka kartturi olisi keskinkertainen.
On lopulta merkityksetöntä, mikä oli syynä Pajarin ja Mälkösen yhteistyön päättymiseen.
Yhtälö ei vähennä kartanlukijoiden merkitystä. Kartturin tehtävä on äärimmäisen vaativa ja tärkeä. Nuotinluku vastaa siitä vain murto-osaa.
Kartturi pitää koko autokunnan aikataulussa. Tapahtui ongelma sitten erikoiskokeella tai siirtymällä, on kartturi sen ratkaisija, sillä aika luo rallissa kehykset kaikelle toiminnalle. Kelloa vastaan ei kamppailla vain pikataipaleilla.
Nuotin on totta kai pudottava tahdikkaasti ja virheittä. Vaikka kuskit katsovat videoita jokaisessa välissä, eivät sulkeiset ole vähentäneet kartturin merkitystä.
Nuotit ovat kuljettajan tekemiä ja kartturin kirjaamia. Ne kuvaavat tietä ja herättelevät muistia. Jos ajoitus on pielessä, muuttuu ajaminen epävarmaksi. Kun kuljettaja ei enää aja nuottiensa mukaan, voi voittamisen unohtaa.
Myös kemioiden on kohdattava. Sydänystävyyttä ei tarvita, mutta luottamus ei saa rakoilla. Kuljettaja ja kartanlukija työskentelevät toistensa kanssa ralliviikon ajan ympäripyöreitä päiviä. He ovat enemmän toistensa seurassa kuin yksin.
Kartanlukija voi olla virheetön, mutta sekään ei aina riitä. On vain kuljettajasta kiinni, minkä asian hän kokee vaikuttavan omaan toimintaansa.
Jos asia kasvaa liian isoksi kuskin päässä, saa kartturi mennä. Auton vaihtaminen on vaikeaa, sillä talleja ”shoppailevat” vain sarjan absoluuttiset ykköstähdet.
Syyt kartturin vaihtamiseen voivat siis vaihdella. Toivomus saattaa toki tulla vaikka tiimiltä, jos esimerkiksi nuorelle kuskille halutaan rinnalle kokeneempi mentori.
Kuten ei ole täydellistä kuskia, ei ole täydellistä kartturia. Kompromissit ohjaavat valintoja, eikä vaihtamalla aina parane.
Kunhan Pajari on tehnyt päätöksensä itse, on päätös oikea.
On lopulta merkityksetöntä, mikä oli syynä Pajarin ja Mälkösen yhteistyön päättymiseen.
Kunhan Pajari on tehnyt päätöksensä itse, on päätös oikea. Vain kuljettaja itse tietää, seisooko hän valintojensa takana.
Kyse on rallissa aina siitä, miten kuljettaja saa suorituksestaan kaiken irti. Siksi kartturin vaihtaminen on rallimaailmassa täysin normaalia.
Nicolas Gilsoul luki pitkään nuotteja Thierry Neuvillelle, mutta mestaruuden Neuville voitti Martijn Wydaeghen kanssa. Liki 200 MM-rallia urallaan ajanut Dani Sordo on kierrättänyt pääluokassa viittä eri kartanlukijaa. Andreas Mikkelsenille on kirjattu MM-ralleja kahdeksan eri kartturin kanssa.
Suomessa vaihtamiseen ei ole totuttu, mikä osaltaan selittää myös reaktioita. Alen-Kivimäki, Latvala-Anttila, Lappi-Ferm, Rovanperä-Halttunen – rallikansa tuntee parivaljakkonsa.
Yksi erottamattomalta kuulostava pari on Marcus Grönholm ja Timo Rautiainen. He eivät silti ajaneet koko uraansa yhdessä. Kaksikko aloitti samassa autossa jo vuonna 1989, mutta tiet erkanivat, kun ”Bosselle” haettiin rinnalle kokeneempaa karjua. Lopulta duo palasi yhteen 1990-luvun puolivälissä tunnetuin seurauksin.
Viimeisiltä vuosilta muistetaan, kuinka tuolloin pääluokassa ajanut Teemu Suninen vaihtoi Mikko Markkulan ensin Marko Salmiseen ja sitten kesken kauden Jarmo Lehtiseen. Kaudesta 2021 asti Suninen ja Markkula ovat taas istuneet yhteisessä kabiinissa.
Pajari ja Mälkönen voivat hyvin ajaa vielä joskus yhdessä.
